Kuva Ilari Korte

Ei paljon hymyilyttänyt, mielummin katsottiin äitiä kuin kuvaajasetää. 

Lisää kuvia perhekuvauksesta luvassa lähiaikoina.

Vietämme juuri arkiviikkoa lasten kanssa kolmistaan. Mies on työmatkalla Münchenissä ja me arvotaan, lentääkö perässä joulumarkkinoita ihastelemaan vaiko eikö. Kaikki riippuu nyt siitä, saadaanko buukattua majoitus siitä hotellista, missä mies nyt on. Lennot varaan viimeistään huomenna Ukin lentopisteillä. Kaipaan niin pakoa tästä arjesta!

Aika tapahtumien täyteinen kuukausi takana ja kuluva viikko jatkaa samaa linjaa. Tänään rauhoituttiin ja puistoiltiin aamupäivä, iltapäiväksi saamme leikki- ja askarteluseuraa toisesta äidistä ja kahdesta meidän lasten kanssa saman ikäisestä lapsesta. Huomenna on Jeminan viimeinen kerhopäivä ja kun saamme hänet tuupattua ovesta kerhoon, lennämme Jetron kanssa neuvolaan hakemaan pikkumiehelle influenssarokotteen vahvistusta ja ensimmäistä erää hepatiittirokotetta. Tammikuun Teneriffan matkaa varten rokotellaan... Illalla sitten vielä ohjelmassa mun hammaslääkäriä (ja bonuksen ah niin ihanaa juurihoitoa. Viimeksi meni 6 piikkiä puudutusainetta ja silti homma tuntui pahemmalta kuin synnyttäminen. Musta tulee niiiiin laserhammashoidon asiakas tän jälkeen!). Keskiviikkona ruokapiireillään ja illalla uidaan viimeistä kertaa perheuinnissa. Sielläkin oli viimeksi valokuvaus, joten pian saadaan paljon uusia kuvia blogiinkin. Torstaina sitten pakkaillaan kamppeita perjantain mahdollista lähtöä varten ja illalla hiljennytään (yeah right, kahden liikkuvaisen lapsen kanssa) Jeminan kerhon joulukirkossa. 

Jeminan kanssa tehtiin eilen miehen lähdettyä kalenteri, josta merkataan tarroilla, kuinka monta yötä on siihen kun nähdään taas isi. Ensimmäistä kertaa Miehen työmatkalle lähtö tuntui todella vaikealta, itku pääsi niin isältä kuin tyttäreltäkin! Mutta innokkaana Jeminakin odottaa lentokoneeseen pääsyä ja reissaamista, äiti ehkä hieman kauhunsekaisella paniikilla. Yhdistelmä kaksi pientä lasta lentokoneella ja paikallisjunalla Helsingistä Münchenin keskustaan kaikkine matkatavaroineen ja tuplarattaineen ja vieläpä lasten normaaliin päiväuniaikaan aiheuttaa hieman päänvaivaa...eikä yhtään helpota ajatus maidottoman ja viljattoman dieetin vaatimista lisäjärjestelyistä...Jetrollehan on helppoa ottaa vaikka ruoat purkkeina ja pusseina kotimaasta mukaan, mutta mitäs äiti sitten syö? 

Perheuinnin loputtua aiomme jatkaa uintiharrastusta ominemme. Jemina osaa jo hienosti uida lyhyitä matkoja altaassa ilman uima-apuja ja Jetrokin sukeltaa jo hienosti vaikka väkisin, jos yritetään pitää poikanen veden pinnalla. Alkukevään varmaan suosimme lähiuimahalleja ja veden lämmettyä kesällä siirrymme järviin ja mereen uimaan. 

Lähestyvään jouluun olemme valmistautuneet hieman eri tavoin kuin yleensä. Yritysten ja erehdysten kautta on haettu leivonnaisia, joita mekin Jetron kanssa voitaisiin syödä. Maitoaltistuksen mentyä totaalisesti puihin, roikkuu poikanen edelleen kiinni tississä eikä äiti henno maitoa lapseltaan kieltääkään, kun mitään korvaavaa ei ole tarjolla ja ruoka-aineetkin aika vähissä. Soijamaidosta huudettiin koko yö, riisimaitoa syljettiin sujuvasti viikon ajan suusta pois (en mäkään sitä jois, hyi että!), kauramaitoa testaillaan seuraavaksi heti reissun jälkeen. Nyt on sentään leivottu puolet maidottomasta-munattomasta-viljattomasta piparkakkutaikinasta ja maisteltu hieman vuohenmaitotuotteita. Voi mikä autuus olikaan, kun sain juustoa puolen vuoden tauon jälkeen (olkoonkin, että se haisee ihan märille villasukille)! Jouluvalot loistavat kuitenkin tuttuun tapaan ikkunoissa ja joulukalenterin luukkuja availlaan laskien vielä nukuttavien öiden määrää. Ensimmäistä kertaa Jemina kyselee, tuleeko Joulupukki meillekin. Äiti ja Mummi lukevat innokkasti paikallislehtiä etsien sopivaa lahjojen tuojaa. Aatto vietetään viime vuotiseen tapaan Puistolassa ja joulupäivää meillä kotona. Tänä vuonna Jetrokin saa ehkä hieman viimevuotta enemmän irti joulusta...kirjaimellisesti. Äiti pelkää jo valmiiksi sitä juoksemisen määrää, mitä joulukuusen olohuoneeseen tuominen aiheuttaa, poikanen kun on osoittautunut varsin aktiiviseksi kaiken mahdollisen rappaajaksi. Kiivetään pöydille, viedään tavaroita vessanpönttöön, tyhjennetään laatikoita, uitetaan käsiä akvaariossa ja syödään kaikki, mitä löytyy...ja vaan nauretaan päälle, kun äiti kieltää. Työläs joulu siis tulossa, kun kaiken tämän perässäjuoksun ohella pitäisi vielä jouluruokiakin laitella.

Viime vuonna tein ihanaa tummasuklaa-pistaasipähkinä fudgea jouluna herkuteltavaksi. Tältä vuodelta herkkuresepti vielä puuttuu. Jos jollakulla on ehdotuksia, saa niitä lähetellä tähän suuntaan.

Ihanaa joulunodotusta toivotellen Nonna ja lapset