Meidän tarinamme:

Vuosi 2000:
Tapasin nykyisen aviomieheni maaliskuussa vuonna 2000 Helsingin yöelämässä. Minä olin ylioppilaskirjoituksia aloitteleva abiturientti ja mieheni osa-aikatöitä tekevä yliopisto-opiskelija. Rakastuimme toisiimme, aloitimme seurustelun ja vietimme ikimuistoisen kesän.

Elokuussa muutin Itä-Helsinkiin mieheni pieneen yksiöön harjoittelemaan yhdessä asumista. Mieheni jatkoi opintojaan yliopistolla tehden samalla töitä ja minä vietin välivuotta opinnoista toimien lastenhoitajana perheessä.

Vuosi 2001:
Helmikuussa 2001 saimme opiskelijoille tarkoitetun, pienen kaksion, johon riemusta kiljuen kannoimme vähät tavaramme melkein 30 asteen pakkasessa. Muuttomatkaa kertyi vain 300 metriä. Keväällä hain opiskelemaan lastentarhanopettajaksi yliopistolle ja pääsin!

Vuosi 2002:
Kesäkuussa 2002 menimme kihloihin teltassa Provinssirockissa. Sovimme hääpäiväksi elokuun toisen viikonlopun vuonna 2005.

Vuosi 2003:
Syksyllä 2003 aloimme suunnitella tulevaa; valmistuminen alkoi häämöttää molemmilla ja oman asunnon osto tuli ajankohtaiseksi. Samalla jätimme ehkäisyn pois, esikoinen sai tulla kun oli tullakseen.

Oma asunto löytyi pian. Marraskuussa 2003 muutimme jälleen 300 m matkan edellisestä asunnostamme omaan, 93,5 neliön rivitaloasuntoomme. Tilaa oli tarpeeksi perheenlisäystäkin ajatellen.

Vuosi 2004:
Valmistuimme molemmat ja saimme ensimmäiset oman alan työpaikkamme. Vuoden uudessa asunnossa asuttuamme, huomasin olevani raskaana. Nyytin odotus toi uutta intoa elämään. Suunnittelimme pieniä häitä ja ristiäisiä niiden yhteyteen.

Olimme onnemme kukkuloilla kunnes heti joulun jälkeen niskapoimu-ultrassa sikiön huomattiin kuolleen kohtuun. Viattomien lasten päivänä Nyyti kaavittiin pois. Olo oli tyhjääkin tyhjempi.

Vuosi 2005:
Minä surin, itkin ja sairastelin ja mies käpertyi sisäänpäin, meni kuin viimeistä päivää kavereineen. Samaan syssyyn kuoli vielä miehen alle kuusikymppinen äiti aivan yllättäen. Meidän väliltämme katosi yhteys.

Alkuvuosi meni kuin sumussa. Järjestelimme häitä ja riitelimme, välillä uhottiin erolla, mutta sitkeästi vain selvitettiin asiat ja saatiin aikaiseksi ikimuistoiset häätkin. Lupauduimme toisillemme 13.8.2005 auringon paistaessa. Päivä oli unelmien täyttymys.

Vuosi 2006:
Seuraavaan vuoteen mahtui paljon; uusi vakituinen työpaikka, kova stressi, lopulta työpaikasta ja sen tuomasta turvasta luopuminen, erityisopettajana työskentelyn aloittaminen ja lapsettomuushoitojen aloitus. Parisuhteessa elettiin aika harmonisia aikoja. Riideltiin, mutta sopivassa määrin.

Missä nyt mennään?
Täytän puolentoista kuukauden kuluttua 27. Mieheni täyttää vuoden päästä 30. Asumme edelleen Itä-Helsingissä pankin vuokralaisina rivitalossa, jonka luulemme omistavamme. Haaveilemme oman talon rakentamisesta Puistolaan, vanhempieni tontille.

Etsin taas töitä. Vuosi erityislastentarhanopettajana on pian ohi ja antoi ikuisen kipinän erityistä tukea tarvitsevien lasten parissa työskentelyyn. Odotan tietoa opiskelupaikasta, olen 7. varasijalle ja samalla yritän etsiä itselleni työpaikkaa, jossa viihtyisin.

Lapsettomuushoidoissa edettiin julkiselta sektorilta yksityiselle. Väestöliitossa meidän huolemme otettiin todesta ja aloitettiin pistoshoidot. Testasin viime perjantaina haalean haamuplussan ja nyt odottelen omaa kehoani tutkiskellen varmuutta vauvahaaveillemme. Ehkä tammikuussa meitä on kahden sijasta kolme. Jos vihdoinkin olisi meidän vuoro?

Toivominen ja asiasta varmuuden odottaminen tekee mut hulluksi. Samalla kun toivon vauvaa enemmän kuin mitään muuta pelkään, että raskaus menee taas kesken. Miten selviän jaloilleni uudesta pettymyksestä. Miten uskallan enää luottaa että saan vauvan syliini? Ja miten jaksan hakea uutta työpaikkaa ja motivoitua opiskelemaan, jos kouluun pääsen? Kuitenkin repäisy irti oravanpyörästä on tapahtunut. Toivottavasti se jää pysyväksi.