Kesäloma alkaa olla lopuillaan.

Eilen vietettiin tyttöporukassa polttareita ja tänään on poikaporukan vuoro. Mies lähti jo heti aamusta poppoon mukaan herättelemään sulhasta ja mä jäin kotiin lepäilemään.

Eilen polttareihin lähtiessäni ajattelin, että tulen kotiin joskus aamuyöstä, mutta toisin kävi. Vatsan kovan turvotuksen ja toooooosi kovan väsymyksen vuoksi hyppäsin auton rattiin jo 23.30. Pääsinpä vielä halimaan miestä ennen nukkumaanmenoa.

Tutun kaavan mukaan, mä aloin siivota, kun kerrankin talo oli tyhjä. Hoidin kaikki tekemättä jääneet astiat to do -listaltani ja käperryin sitten sohvalle kirjan kanssa. Heräsin noin 3 tuntia myöhemmin miehen soittoon.

Olivat päässeet turvallisesti polttarimökille ja juhlatunnelma kuulosti olevan nousussa. Mulle iski kamala ikävä (joo-joo ihmettelen sitä itsekin). Miten voikin olla näin kamalaa viettää kuukauden yhdessäolon jälkeen yksi yö yksin?

Ja mitä sitä tehtiin lapsena, kun oltiin kaikki lauantai-illat kotona? Katsottiin vanhempien kanssa saksalaisia poliisisarjoja ja syötiin pizzaa tai lämpimiä voileipiä. Yksin niidenkään juttujen tekeminen ei kiinnosta. Kesään liittyy vielä se, että kaikki kaveritkin viettää iltaansa mökkeillen tai nauttien aurinkoisesta kelistä terassilla. Mun on turha lähteä kaupungille, kun en jaksais siellä olla edes puolilleöin. Ehkä mun pitää mennä vaan nukkumaan. Satais edes vettä.

Kaiken kamaluuden huipuksi jo viikon poissa pysynyt vuoto alkoi tänään uudestaan. Ruskeaa vuotoa tulee pyyhkiessä ja vähän pikkuhousunsuojaan. Pumpulipuikkotestillä näkyi, et vuotoa on aika paljon, mutta ei punaista onneksi. Mahakaan ei ole yhtään menkkamaisesti kipeä. Nipistelee vaan. Vetää kuitenkin kummasti mielen matalaksi. On se nyt kumma, kun aina kun on hetkenkin onnellinen, sitä vedetään heti jalkoja alta. Olis edes mies täällä, jotta vois käpertyä kainaloon.

Maanantaina on eka neuvola. Varmasti yritetään kuunnella sydänääniä. Jos niitä ei kuulu, pyydän suoraan lähetteen Kättärille tarkistukseen. Mulla on vielä tiistai lomaa, joten jos nyt huonosti menee, niin kaavinta voitais tehdä jo silloin. Kamalaa joutua edes ajattelemaan moista. Nallekarkista on kuitenkin tullut mulle tosi tärkeä. Kaksi kertaa kunnolla ultrassa elossa sen nähtyäni en osaa ajatella elämää ilman sitä...pelottaa ajatuskin, et pitäis taas aloittaa koko rumba alusta.

Raskausoireita on kuitenkin edelleen; iltaa kohden turvotus lisääntyy, kiristelee kyljistä, rinnat aristaa iltaisin ja etoo edelleen jos ei syö tasaisin väliajoin jotain. Uutena kuvaan on tullut mukaan närästys joka tulee aina, jos makaan selälläni. Onneksi en ole selälläninukkuja. Mahallani nukkuja olen ja sekin alkaa olla jo vähän hankalaa. Olo alkaa mahallaan olla aika tuskainen. Kai täytyy taas opetella kyljellään nukkumiseen.

Kai täytyy mennä aloittelemaan harjoituksia ja luottaa, että huominen on aina parempi.

Nonna