Lauantai 15.9.

Herätyskello soi klo 4.45 ja ylösnousu oli tosi tuskainen levottomasti nukutun yön jäljiltä. Tuntui, että vastahan sitä oli nukahtanut ja sikeimmässä unessa kun se soi. Pakkailin vielä viimeiset tavarat, meikkasin ja kastelin kukat sillä aikaa kun mies siisti itsensä lähtökuntoon ja teki aamupalaeväät mukaan.

Mun vanhemmat tuli puoli kuuden maissa. Harmitti, kun oltiin sovittu, että tulevat varttia yli viisi...olisin saanut nukkua 15 kallisarvoista minuuttia pidempään. Jo autoa pakkaillessa alkoi sataa. Isä aloitti ajourakan ja ajoi melkein Jyväskylään asti sateen ropistessa auton kattoon. Tunnelma oli odotusta ja jännitystä täynnä, joten uni ei tullut enää silmään takapenkilläkään. Keskityin vain rapsuttelemaan koiraa ja jutustelemaan vanhempien kanssa. Aamupalalle pistäydyttiin hieman edellisvuotta pohjoisempana, kuitenkin jossakin Jyväskylän tietämillä.

Mies otti kuskin roolin isän jälkeen ja ajoi seuraavat parisataa kilometriä. Pysähdyttiin syömään Takkatupa -nimiseen paikkaan. Ruoka (lounaspöytä 10,80€) oli hintansa väärti; aivan taivaallisen hyvää, monipuolista kotiruokaa. Etenkin suppilovahverokeitto sai miehen ja äidin suut muikistumaan. Mä jatkoin kuskina lounaan jälkeen. Vettä tuli kuin saavista kaatamalla ja lounas ja edellisen yön vähäinen uni väsytti kummasti ja sai oikein toden teolla yrittää pysytellä hereillä. Ajoin Oulusta ohi, kunnes seuraavalla taukopaikalla mies ilmoitti olevansa ajovuorossa...oli kuulemma tylsää.

Mies ajoi reippaasti pohjoisemmas, aina Kemin pohjoispuolelle ja Tornionjokilaaksoon. Äiti jatkoi sitten kuskina sieltä loppumatkan isän istuessa repsikan paikalla Poro-vahtina. Voitin taas vuosittaisen "kuka bongaa ekan poron?" -kisan isän väittäessä reilun parinkymmenen poron joukkiota pihaporoiksi, joita ei lasketa.

Perille Ylläkselle ja Kuukkelinkankaan mökille päästiin illalla 18.45 tasan 13 tunnin matkanteon jälkeen. Jalat oli aivan puuduksissa ja lantio istumisen jäljiltä kuin tulessa. Ei taida olla nää pitkät automatkat mua varten tässä tilassa. Sauna laitettiin päälle samantien ja saunottuamme kömmittiin kaikki pehkuihin.

Sunnuntai 16.9.

Päivä valkeni harmaana. Onneksi luonnon kauniit värit piristi kummasti. Syötiin aamupalaa kaikessa rauhassa, tehtiin eväät ja suunnattiin tunturiin. Ajettiin Aakenustunturin luontopolun parkkipaikalle Totovaaraan ja purettiin autosta koira, reput ja kävelysauvat noin klo 12.


Porokämpän ja lounastauon jälkeen polku nousi pitkoksia pitkin korkeammalle tunturiin. Pitkosten loputtua alkoi melkein saman tien rakka. Kaikki olivat kovin huolissaan mun jaksamisestani, jopa sykemittari, joka mittasi välillä huomia 149:n lyönnin lukemia. Hitaasti mutta varmasti päästiin kuitenkin huipulle. Maisemat olisivat ehkä olleet upeammatkin, jos ei olisi satanut. Nyt näkyvyys oli aika heikko. Polun vieressä aukeavaa kurua kuitenkin ihasteltiin. Mies loikki kuin alppikauris reunakivillä kuvaamassa kurua aiheuttaen mulle ylimääräisiä sydämentykytyksiä.

Alastullessa tutustuttiin 1940-luvulla alueelle pudonneeseen Junkers-sotilaslentokoneen raatoon. Yritin venyttää väsyneeltä tuntuvaa selkääni, mutta louhikko oli tehnyt tehtävänsä; jumissa mikä jumissa. Äiti lohdutti, että kun päästäisiin puolisen kilometriä alas kodalle, kulkeminen helpottaisi kun rakka ja liukkaat kivet loppuisivat. Kodalle päästyämme pidimme lyhyehkön juomatauon. Koska kello oli jo lähempänä 18:a, päätimme kuitenkin jatkaa matkaa ennen pimeäntuloa. Lähdimme seuraamaan luontopolun viittoja kohti parkkipaikkaa. Polku kuitenkin kiemursi vielä melkein 3 kilometrin matkan rakassa ja kun vihdoin rinne aukeni alaspäin juurakkoisena mutta kivettömänä olin jo niin puhki, että en tiennyt miten jaksaisin alas asti. Sisulla kovissa tuskissa tultiin alas tielle asti ja kun mies tarjoutui hakemaan auton siihen, kieltäydyin. Tuntui, että loppuun asti oli jaksettava omin voimin.

Autoon päästyämme kello näytti jo illalla puoli yhdeksää. 8,5 tuntia oli siis mennyt maastossa. Ei mikään ihme, että aamupalan jälkeen syödyt 2 leipää ja puolikas annos pussipastaa eivät olleet ihan riittäneet kannustimiksi. Äiti ja mies ryhtyivät ruoanlaittoon, isä laittoin saunan lämpiämään. Mä pääsin juuri ja juuri autosta puoliksi kontaten sohvalle, jossa makasin peiton alla jonkin aikaa horkasta vapisten. Pikkuhiljaa laskeuduin lattialle ja aloin venyttämään lonkkia. Kankut ja jalat olivat kuitenkin vielä niin kylmät, että siirryin lämpiävän saunan lauteille jatkamaan.

Saunan jälkeen söin ja menin nukkumaan muiden mennessä saunaan. Yöllä heräsin joka kerran, kun käänsin kylkeä. Yön pimeinä tunteina syntyi päätös välipäivästä.

Maanantai 17.9.

Heräsin aamulla masuasukin mielettömiin tsembaloihin mahassa. Ainakin sille oli edellispäivän ravinto riittänyt. Lonkkiin sattui niin, että ylösnousu sängystä oli tuskainen. Aamupalan jälkeen lähdettiin miehen kanssa tunturin toiselle puolelle Äkäslompoloon fillarivuokraamoon ja kauppaan. Vanhukset suunnistivat tihkusateesta huolimatta pitkälle vaellukselle. Mies sai upean Scottin maastofillarin vuokralle viideksi päiväksi kympin päivähintaan! Hyvää palvelua!

Mä ajoin auton kotiin Äkäslompolosta Maisematielle majoittuneita poroja väistellen ja mies polki pyörällä. Tunnin päästä äiti soitti, että mies oli eksynyt pyöräreitiltään ja törmännyt heihin. Käskin neuvomaan suorimman reitin kämpälle, sillä mies oli matkassa ilman juotavaa. Mies löysikin hyvin perille, kävi suihkussa ja lämmitettiin ruoaksi edellisen illan kanapastan jämät. Painuttiin molemmat päiväunille.

Nukuin melkein 3 tuntia ja kun heräsin, palasivat vanhemmatkin reissultaan. Koira haisi suolle ja vaati täyden alustapesun ennen sisääntuloaan. Laitettiin sauna lämpiämään ja tein ruoaksi norjalaista merilohta uunissa limen kanssa ja perunamuusia. Lohesta ei jäänyt kuin nahka. Kaikki katosi nälkäisten retkeilijöiden suihin. Illalla katseltiin telkkaria ja saunottiin. Päiväunien jäljiltä uni ei tullutkaan ihan noin vain silmiin vaan sammutin valon vasta 00.30 luettuani jo toisen mukana olleen kirjan puoliväliin.

Tiistai 18.9.

Tiistaiaamuna tehtiin aamupäivällä reittisuunnitelmaa ja odoteltiin ilman selkiämistä. Äidin kanssa käytiin kaupassa ja pestiin pyykkiä. Pyykkikoneen hitaudesta johtuen, lähdettiin liikkeelle vasta puoli kahden aikaan iltapäivällä. Mies tosin ehti meidän sählätessä käydä tekemässä jo reippaan pyörälenkin.

Ajettiin ensin katsomaan edellisvuonna käymättä jääneitä Kuerlinkkoja. Kosken pauhatessa taustalla innostuttiin miehen kanssa poimimaan polun varrelta tatteja ja jatkettiin sienestystä vielä Pakasaivolla, jonne seuraavaksi suunnattiin. Pakasaivolla sade yltyi jälleen tihkusta ihan kunnon vesisateeksi ja yleensä niin hyvin vettä pitävä Dry Maxx -pukukin päästi kosteuden läpi. Viime vuodesta viisastuneita valittiin oikea polku ja vältettiin kalliokiipeily ilman turvaköysiä. Matkan pituuden piti olla lapphalaisten mukaan 3,5 km, mutta osoittautui kuudeksi. Mielettömät näköalat kuitenkin korvasivat jalkapatikan. Miehen mukaan paikka oli yksi vaikuttavimmista, joissa hän oli ikinä käynyt.


Kämpällä pistettiin sauna päälle ja ruoka uuniin ja molempien valmistumista odotellessa katseltiin Salkkareita. Uni tuli silmään tänäkin iltana jo ennen kymmenen uutisten alkua.

Keskiviikko 19.9.

Heräsin yöllä klo 1.30 kamalaan rysäykseen. Meidän Minus oli kompastunut portaissa mahalleen ja kömpi sitten kauhealla kolinalla yläkertaan nukkumaan. Olin kuitenkin säikähtänyt meteliä niin, että uni ei heti tullutkaan silmään uudestaan. Nousin käymään vessassa ja ihmettelin, kun yläkerrassa oli valot päällä ja isä oli alhaalla keittiössä. Äidillä oli kuulemma huono olo. Jäin sitten juttelemaan heidän kanssaan ja sovittiin, että aamulla katsotaan tarkemmin, onko kyseessä vatsatauti vai jotain muuta.

Aamupalapöytän ilmestyi aika huonovointinen äiti. Jalkojen puutuminen, vasemman käden puutuminen ja ahdistus rinnassa yhdistettynä pahaan oloon sai mut huolestumaan. Koska puurokaan ei maistunut, ilmoitin, että me ei muuten lähdetä minnekään vaeltamaan ennenkuin äiti oli käynyt lääkärissä. Matkavakuutus kuitenkin korvaisi hoidon kun reissussa oltiin. Äiti pisti ensin hanttiin, mutta muun perheen taipuessa mun kannalleni, soitti kuitenkin lääkäriajan itselleen.

Vietiin isän kanssa äiti lääkärille ja ne otti sydänfilmit yms. ja totes, että yksinkertaisesti sen vasen hartialihas oli niin jumissa, että se aiheutti oireet. Laittoivat kortisonipiikin ja ilmoittivat, ettei samana päivänä saanut mennä vaeltamaan eikä vaeltaessa saanut käyttää sauvoja tai reppua loppuviikon aikana.

Vietettiin sitten päivää rauhallisesti mökillä lepäillen. Minuksellekin teki hyvää levätä, sillä 9 vuoden iän lisäksi etutassun vanha rasitusvamma oli saanut sen iltaisin linkuttamaan päivän rasituksen jälkeen. Mies kävi pyöräilemässä ja illalla vanhemmat kävi Levillä Utsuvaarassa ihailemassa rikkaiden lomakämppiä. Paluun jälkeen kuultiin kommentteja tyyliin "niissä oli isommat autotallit kuin tää mökki on!" Eikä mekään ihan pienessä 8 hengen mökissä asuttu...

Illalla syötiin hyvin ja katseltiin telkkaria. Kummasti uni tuli välipäivänäkin heti kymmenen jälkeen. Kymppiuutisissa näytettiin upeita maisempia Muonio-Kolari alueelta ja ruskaa kehuttiin parhaaksi kahteenkymmeneen vuoteen. Oli hienoa todeta nähneensä samat maisemat edellispäivänä.

Torstai 20.9.

Ilma oli aamulla edellistäkin päivää upeampi, joten päätimme tehdä retken Kesänki-tunturiin geokätköllemme. Pääsimme melko ajoissa liikkeelle ja nousu tunturiin sujui reippaasti. Matkalla pysähdyttiin laavulle hörppäämään kahvit ja jatkettiin melko pian nousua tunturin huipulle.

Geokätköllämme Kyykurulla oli käynyt useita porukoita kuluneen vuoden aikana. Oli ihanaa kirjoittaa vieraskirjaan omat kuulumiset. Nallekarkkikin sai ensimmäistä kertaa nimensä kirjaan. Tippa tuli silmäkulmaan ajatellessani, että seuraavan kerran saakin pieni ihminen jo itse painaa oman kädenjälkensä kirjaan.

Näkymät Kesängin huipulta Pirunkuruun olivat edelleen yhtä mielettömät. Sanoinkuvaamattoman upea ruska yhdistettynä loppumattomalta näyttävään kivikkoiseen kuruun ja sen alla kaukaisuudessa häämöttävään sinisenä auringossa kimmeltävään järveen oli jotain, mikä on pakko itse kokea. Ei sitä voi ihminen, joka ei koskaan ole vaeltanut saati käynyt lapissa, ymmärtää lainkaan.

Olin suunnitellut laskeutuvani sivupolkua kurun reunaa alas, mutta nähtyäni Pirunkurun taas kerran, päätin tulla pohjaa pitkin alas yhdessä mieheni kanssa. Enkä kadu yhtään. Vaikeakulkuisuudesta huolimatta olo oli upea. Jalat maitohapoilla jäätiin pitämään taukoa kurun alla sijaitsevalle Kesänkijärven laavulle.

Lämpimän päivän horroksestaan herättäneiden ampiaisten kiusatessa paistoimme makkaraa ja minä grillasin viimeisen retkieväänä olleen banaanin täytettyäni sen ensin suklaalla. Vitsi, että maistuikin makoisalle! Minuksen maha oli mennyt edellisen päivän lettukesteistä sekaisin ja isä ja äiti pääsivät järveen pyllypyykille. Hieman haikeana ajattelin, että sama homma saattaa meilläkin olla ensi vuonna edessä Nallekarkin kanssa.

Ruoka- ja pesutauon jälkeen jatkettiin matkaa hillapolkua pitkin kohti parkkipaikkaa. Matkalla tehtiin polun kunnostustöitä ja luonnonrauhasta nauttimisen sijaan saimme väistellä Metsähallituksen mönkijöitä ja tarpoa vielä keskeneräisellä hiekkapolulla. Pääsimme kuitenkin reippaassa tahdissa autolle asti ja takaisin mökille.

Mökillä pistettiin sauna lämpenemään ja saunottiin pikaisesti. Jouduin kuskiksi muiden juotua saunakaljoja ja siidereitä, kun suunnattiin Äkäslompoloon Julli´s:iin syömään äidin syntymäpäivän kunniaksi. Söin hampurilaista, jonka välissä oli täytteenä savuporoa. Harmi vaan, joku oli kyllästänyt hampurilaisen vahvalla majoneesikastikkeella, mistä en pitänyt. Jälkiruokakin osoittautui kohdallani pettymykseksi. Upealta näyttänyt suklaakastikkeella päälystetty Tiramisu-kakku osoittautui sisältä jäiseksi pakastekakuksi. Muille kuitenkin ruoka maistui. Nallekarkkikin taisi tykätä, sillä koko ruokailun ajan mahassa kävi ihme mylläys.

Takaisin mökille päästiin sopivasti Houseksi. Sen katselin ja alun kymmenen uutisista ja sitten uni kutsui jälleen.

Perjantai 21.9.

Päivä valkeni sateisena. Edellisten päivien auringonpaiste oli pois ja tilalla harmaa, viileä syyskeli. Päätimme lähteä Äkäslompolon puolen laskettelurinteiltä Kellostapulin kiertävälle Seitakierrokselle. Vanhemmat suunnittelivat vielä tunturin ylittämistä ja paluuta Ylläsjärven puolelle Kiirunankieppiä pitkin.

Kellostapulia kohti lähdimme parkkipaikalta ladunpohjaa pitkin. Se antoi melko hyviä viitteitä tulevan maaston kosteudesta. Polku oli lievästi sanottuna mutainen. Välillä jalka upposi melkein nilkkaa myöten velliin. Kyllä Gore-tex sai taas täydet pisteet.

Varkaakurun laavulta lähdimme nousemaan kohti Kellostapulia. Koko tunturi oli peittynyt pilveen ja jostakin sumuisesta maastosta kuului poronkellon kilkatus koko matkan noustessamme huipulle. pitkokset olivat jälleen liukkaat sateen jäljiltä, mutta "kuumaisema" oli liukastelun väärti. Paikan rauha edellisen päivän Pirunkurun turistitrafiikkiin verrattuna oli myös tavoittelemisen arvoista. Hiljaisuus oli sanoinkuvaamattoman ihanaa. Ei kuulunut autojen ääniä, ei mitään.

Seitakierroksen puolivälissä meidät yllättänyt kova sade muutti läpimärkien vanhempien suunnitelmat ja pitäydyimme alkuperäisessä lyhyemmässä lenkissä. Mies soitti jossain vaiheessa, että hänkin oli kastunut läpimäräksi pyöräillessään palauttamaan vuokrafillariaan, joten teimme treffit Äkäslompoloon. Kesänkijärven rannassa pidimme tauon ja huomasimme kostean ilman homehduttaneen eväämme. Puolikkaan leivän voimin jatkettiin sitten liukasta ja mutaista polkua mäkärien syödessä meitä kohti Varkaakurulta lähtevää puroa. Puron laitaa noustiin sitten muutama kilometri pitkoksia ihaillen puron solinaa. Selkä alkoi tuntua tosi kipeältä kovalla alustalla kävelystä ja loppumatka Varkaankurun laavulta autolle menikin sisulla pakottamalla. Loppumatkasta viel tökkäsin vahingossa sauvalla tosi kipeästi Nallekarkkiin. Onneksi se kuitenkin liikahteli vielä illalla, joten sain taas todeta sen olevan yllättävänkin vahvaa tekoa.

Paluumatkalla mökille käytiin kaupassa ostamassa illaksi ja seuraavan päivän kotimatkalle vähän herkkuja ja eväitä. Käytiin saunassa ja syötiin edellisten päivien jämiä ja nugetteja ja mentiin ajoissa nukkumaan.

Lauantai 22.9.

Vähän haikeana yritettiin nousta ajoissa ylis. Nousu meni kuitenkin lähemmäs yhdeksää ja aamupalan ja pakkaamisen jälkeen lähetettiin mies Minuksen kanssa lenkille, suljettiin Piku-kissa saunaan ja aloitettiin kämpän siivous. Puoli kahteentoista siinä kuitenkin meni ennenkuin saatiin koko konkkaronkka pakattua autoon. Matkalla palautettiin vielä pullot ja tölkit lähikauppaan.

Ajomatka oli taas pitkä ja Takkatupa ruokki nälkäiset matkaajat vielä 19.30 illallakin. Tekstailin kavereiden kanssa kun en muutakaan ohjelmakseni keksinyt ja torkahdinkin hieman. Heräilin kehä 3:sen kohdilla kellon näyttäessä puoliyötä. Vartti siitä oltiinkin jo oman kodin lämmössä. Uni ei kuitenkaan tullut ennen kolmea, joten pyörin ja luin sängyssä. Jalat olivat aika turvoksissa pitkän istumisen jäljiltä ja olo muutenkin levoton. Onneksi sunnuntai oli vapaapäivä!