Pitihän se arvata. Jos menee nukkumaan illalla kahdeksalta, ei mitenkään voi nukkua kolmea pidempään. Heräsin 3.03 vessahätään ja jäin kuulostelemaan huolissani edellisen päivän vaisuista liikkeistä Nallekarkin vointia. Piti oikein mahalleen asti kääntyä ennenkuin pieni ilmoitti, että nyt alkaa olla vähän liian ahdasta. Sen jälkeen potkuja alkoi sataa niin, ettei nukkumisesta tullut enää mitään.

Eilen konkretisoitui eräällä tapaa ajatus siitä, ettei Nallekarkki tule viettämään koko loppuelämäänsä mahan sisäisenä asukkina. Posti toi mukanaan kirjeen; "Tervetuloa Haikaranpesään synnyttämään". Siis tekemään mitä-häh???? Onko pakko? Kirjeen tulo sai kuitenkin ilostumaan; epilepsiadiagnoostista huolimatta pääsemme nauttimaan kodinomaisesta ilmapiiristä. Sairaala ominaistuoksuineen ja kiireisine pahantuulisine työntekijöineen ei houkuttele meistä kumpaakaan. Valmennusta tulevaan olisi lippulappusten mukaan tarjolla kahtena pakollisena kertana tammikuun alussa ja niiden lisäksi vielä vapaaehtoiset keskusteluryhmät. Miehelle totesin vaan, ettei kai me mitään mielialat ja seksuaalisuus -luentoja tarvita, kun ei mun mielialat ole juuri raskaudesta olleet moksiskaan. Sain vastaukseksi hieman huvittuneen katseen. Rentoutusmenetelmäopetukseen ajattelin kuitenkin osallistua joulukuussa.

Töissä lasten vanhemmat alkavat pikkuhiljaa huomata kasvavan masuni ja muutama onkin jo huolissaan kysellyt, että koska olen jäämässä äitiyslomalle...ja tietenkin sitä, kuka heidän lapsestaan sen jälkeen huolehtii. Kovasti ovat olleet tyytyväisiä yhteistyöhön ja tuntuu petturilta ilmoittaa, että vuoden vaihteen jälkeen hommassa jatkaa joku, josta ei ole mitään tietoa. Paikkaa ei ole vielä edes pistetty hakuun, mutta koko kaupunkia vaivaavan erityisopettajapulan takia, paikalleni tuskin saadaan pätevää. Jos Nallekarkin kotihoito onnistuu perhepiirissä, saatan palata ruotuun jo äitiysloman loputtua...ehkä. Ehkä en.

Kaikenlaiset tartuntataudit ja muut epämiellyttävyydet (vatsataudit, täit, vesirokko- ja kuumetautiepidemiat) ovat saaneet syksyn tuntumaan pitkääkin pidemmältä. Aivan liian usein tulee katseltua kelloa...vielä 3 tuntia työpäivää jäljellä. Tänään ahdistaa jo ennen töihin menoa. Miten jaksan 7 tunnin yöunilla 8 tunnin työpäivän ja illalla Sirkus Finlandian esityksen kaupan päälle? En mitenkään. Ja huomisesta vasta tuskaa silloin tuleekin, kun tänä iltanakaan ei pääse ajoissa nukkumaan. Onneksi työpäivää katkovat tänään erinäiset palaverit lasten vanhempien ja kollegoiden kanssa.

Kävin eilen ostamassa itselleni syksyn juhliin mustat suorat äitiyshousut. Pääsen testaamaan niitä perjantaina. Lupauduin nimittäin lähtemään kaverin seuraksi sosiaaliviraston pippaloihin. Saa sitten nähdä kummassa on enemmän todellista vetovoimaa; Skandinavian Hunkseissa vai oman sängyn tyynyssä. Veikkaan kyllä vahvasti jälkimmäisen murskavoittoa. Muuten ei olekaan viikonlopuksi ihmeempiä suunnitelmia.

Reilu viikko vielä neuvolaan. Vähän  pelottaa painonnousun puolesta, sillä roskaruoka on viime aikoina kiehtonut varsin ahkerasti. Oikein hävettää miehelle tunnustaa _taas_ sortuneensa...terkkarille kertomisesta puhumattakaan. Täytyy vissiin elää koko ensi viikon alkuosa vähän kurinalaisemmin. Onneksi neuvolasta lintsaamista ehkäisee luvatut Kelan paperit. Olen jo suunnitellut kipaisevani ne hetimiten samoin tein ostarilla sijaitsevaan Kelan toimistoon työmatkallani. Eipä veny sitten äitiyspakkauksen saaminen päivääkään.

Huoh. Vielä tunti herätyskellon soittoon.

Nonna ja Nallekarkki rv 21 tasan!