Lokakuu??? Mihin katosi elokuu ja syyskuu? Vastahan me tultiin Italiasta ja aloitin työt loman jälkeen. Ei tunnu todelliselta, että kaksi kuukautta on jo tehty töitä. Kaikkien lastenkin asiat on vielä ihan aluillaan.....apuuuuuuaaa!!! Tuntuu, että kalenteri on jo nyt jouluun asti ihan täyteen buukattu ja siitähän ei ole kun pari viikkoa äitiysloman alkuun.

Alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että tässä ollaan vielä IHAN OIKEASTI äitiyslomalle jäämässä. Saatiin vielä kaupan päälle Helsingin terveydenhuollosta niin ihana kokemus, että tunne vaan vahvistui. Kätilö, joka teki tänään rakenneultran, oli upea persoona, aivan unelma.

Mentiin siis kättärille aamulla. Kätilö oli n. 10 min myöhässä ja pahoitteli, että aamun vauvat eivät oikein olleet olleet yhteistyökykyisiä. Meidän Nallekarkki sitten päätti paikata kaikki myöhästelyt. Tuntui nimittäin, että kun kätilö vasta suunnitteli esim. reisiluun mittaamista, vauva jo tunki reittään anturin alle.


Kaikki oli niin kuin pitikin (sydän ja aivot näkyi hyvin ja kaikki mittaukset piti päivälleen paikkaansa), mutta jalkoväliään ei suostunut tulokas esittelemään kuin kerran pikaisesti. Kätilö totesi silloin, et ei täällä mitään näy, että kai se on sitten tyttö...mutta eipä olis eka kerta kun tollainen lausahdus muuttuis vielä pojaksi. Meille on ihan sama kumpi tulee, kunhan on terve. En kuitenkaan vielä pakkaa sitten tytönvärisiä vaatteita ja mun vanhoja prinsessamekkoja kovinkaan syvälle kaapinpohjalle. Katsellaan rauhassa.

Kasvoprofiilista saatiin muutama kiva kuva, mutta mielessä kutkuttaa edelleen se 4D-ultra. Täytyy miettiä, josko mentäis vaikka vähän myöhemmin siihen...vaikka joulukuun alussa, kun tulee veronpalautukset. Olis kyllä kivaa saada sellainen dvd liitettäväksi pienen scrapbookiin...sellaista nimittäin olen alkanut valokuva-albumiksi väsätä. Äitiyslomalla sitten ehtii tehdä senkin kuntoon pientä odotellessa.

Mitään painoarvioita tms. ei saatu, mutta eipä ne kuulemma kätilön mukaan mitään kerrokaan lopullisesta syntymäkoosta. Näillä saaduilla tiedoilla, etenkin tiedolla siitä, että kaikki on hyvin mennään nyt sitten päivä kerrallaan eteenpäin. Kaikki mahdolliset kivut ja kolotukset, uusimpana ikävänä kirvelevät vihlaisut nivusissa ja palleassa pitävät mut edelleen varovaisena ja miehen mielestä jopa neuroottisena... Mut mun taustalla ei kai odotetakaan ihan normaalisti naama onnesta loistaen. Lopputuloshan tässä onneksi ratkaisee, kaikesta huolimatta.

Mieli oli tänään Nallekarkin tapaamisen jäljiltä niin hyvä ja energinen, että kävin töiden jälkeen salillakin. Nallekarkkikin tais myös tykätä treenistä, kun kauheeta elämää piti koko ajan... :) Lopun iltaa sitten istuskelenkin vähän vähemmän aktiivisena sohvalla, iloitsen nyt jo voimakkaasti tuntuvista Nallekarkin liikkeistä ja katselen telkkaria närästyksestä kärsien...mut senkin kärsin suosiolla, kun vaan pienellä on kaikki hyvin.

Nonna ja Nallekarkki (rv 19+6, huomenna puolivälissä)