Ruokakaupasta puolen päivän aikaan tullessa alkoi jo tuntua ikävältä masussa ja kun pääsin kotiin, olin jo ihan puhki. Supisteli ja kiristeli tosi ikävästi. Lähdin kuitenkin reippaana tyttönä vielä käymään mummolassa ja hain miehenkin töistä kotia. Ilta menikin sitten vaan makoillessa huonovointisena. Huono-olo on alkanut iltaisin vaivata ylipäätäänkin; närästää, pahoinvointi velloo oikein aaltoina etenkin, jos en ole muistanut syödä välipalaa, ja maha on löysällä ja kuin kaasutynnyri. Saunomisestakaan ei meinannut tulla mitään, kun maha tuntui tosi painavalta ja kivikovalta. Yleensä sauna on ollut mulle se, joka auttaa kaikkiin vaivoihin.
Tänä aamuna heräsin päänsärkyyn ja nenäverenvuotoon...Eli epäilenpä, että parin päivän työkokeilun jälkeen päädyn loppuajaksi takaisin sairauslomalle. Nallekarkki kuitenkin liikkuu runsaasti (yöllä jopa liiankin runsaasti), eli hänellä ei liene hätiä mitiä, ja äiti saa ravata vessassa jatkuvasti (jopa kolme kertaa yössä). Selkäkivut on pysyneet kurissa tukivyöllä ja sairausloma on pitänyt supistuksetkin melkein kokonaan poissa.
Tänä aamuna sattui muuten jotain ihan uutta. Herättiin miehen kanssa molemmat jo ennen kellon soittoa; minä vähän viiden jälkeen vessahätään ja Nallekarkin jumppaan ja mies sitten kuuden maissa mun pyörintään ja hyörintään. Menin sitten miehen kainaloon makoilemaan, jotta hänkin tuntisi Nallekarkin jumppaliikkeet (ei niitä voinut olla tuntematta, kun tyyppi hakkasi kotinsa seiniä niin että koko maha hyllyi puolelta toiselle). Yhtäkkiä tunsin jotain märkää miehen peitossa, kun vaihdoin asentoa. Kävin sitten kiusaamaan häntä, että hän on yön aikana kuolannut, jolloin hän huomasi toisen märän läikän mun yöpaidassani, oikean rinnan kohdalla. MAITOA! Ihan ekaa kertaa...sellaista pullantuoksuista ja märkää...Tuli kyllä tosi hölmistynyt tunne. Vielähän Nallekarkin pitäis viihtyä ainakin 10 viikkoa masukodissaan. Kai tää on vaan sitä elimistön valmistautumista tulevaan äitiyteen. Ihmettelinkin, kun eilen särki illalla tissejä. Yllätys oli kuitenkin aikamoinen.
Viime aikoina synnytys on alkanut pyöriä mielessä yhä enemmän. Vauva-lehden palstallakin aiheeseen on näkynyt viitteitä. Kai kolmenkymmenen viikon rajapyykin lähestyminen meistä Helmikuisista jokaisella saa miettimään tulevaa. Itse olen ajatellut, että yritän mennä avoimin mielin ja vasta tilanteen päällä ollessa tehdä päätöksiä kivunlievityksen suhteen. Mulla on ihan kamala piikkikammo, joten epiduraali ei ihan ekana ole mielessä. Epäilen kuitenkin, että jos kivut yltyvät megalomaanisiksi, pyörrän päätökseni olla antamatta pistää itseäni. Mutta kummasti on alkanut mietityttää tuleva. Etenkin, kun Nallekarkki alkaa olla jo aika ison tuntuinen mahan läpi tunnusteltaessa. Pystyn jo melko hyvin paikallistamaan, missä asennossa pieni kulloinkin viihtyy. Miten ihmeessä nykyistä kolme kertaa painavemman otuksen saa puristettua ulos sisuksistaan ilman ikuista traumaa? On vaan luotettava siihen, että muutkin naiset ovat pystyneet.
Tänään ajattelin käyttää päiväni siivoamalla eteisen kaapit jotta saan kaikki loputkin vauvan tavarat laiteltua paikoilleen. Illalla mennään taas hakemaan yksi auto koeajoon, Corolla Verso tällä kertaa. Reilun viikon päästä pitäis tehdä päätös, mihin autoon siirrytään vuoden vaihteessa. Tällä hetkellä ei ole vielä mitään hajua.
Joulukin alkaa lähestyä kovaa vauhtia. Tajusin sen eilen, kun kävin Itäkeskuksessa ostoksilla ja joka puodissa soi joululaulut. Joululahjojen ostaminen vaan on aina yhtä hankalaa. Miehen kanssa päädytään varmaankin hankkimaan yhteiseksi lahjaksi uusi televisio. Äidille ajattelin ostaa Eaglesien uuden levyn ja yöpaidan ja isälle Reinot, joita en isänpäiväksi saanut. Pikkuveljen lahja mietityttää. Mitä voi ostaa 25-vuotiaalle autohullulle? Ehkä jonkun leffan löydän. Mummi on kans ikuinen ongelma...sillä kun on jo kaikkea. Plus et ollaan ostettu sille Pääsiäiseksi 80-vuotislahjaksi kylpylämatka Pärnuun, johon uppoaa aika paljon rahaa. Mekin ollaan muuten lähdössä pienen ihmisenalun kanssa mukaan. Toivottavasti Nallekarkki luopuu kodistaan ajoissa, sillä muuten ei ehditä saamaan sille passia. Itse olen varautunut siihen, että en kylpemään pääse, mutta ainahan sitä kampaajalle tai kosmetologille tuollaisissa paikoissa varmasti pääsee. Ainakin tulevat isovanhemmat ovat luvanneet auttaa tulevaa isää pienokaisen hoidossa sillä aikaa.
Saattaa muuten tulla meidän perheelle hautajaiset vielä eteen ennen joulua. 7 vuotta syöpää sairastanut setäni joutui viikonloppuna sairaalaan ja on tosi huonossa kunnossa. Eniten säälittää mun serkun perhe, johon monen vuoden hoitojen jälkeen on syntymässä esikoinen helmikuussa. Etenkin, kun kyseessä on ilmeisesti suvun eka poikalapsi ja nimenjatkaja, harmittaa, ettei tuleva ukki tule tapaamaan pientä. Mutta elämä on...Ja onhan tähän ehditty valmistautua jo monta vuotta. Alun perin elinaikaa annettiin 3kk-3v ja tuo määrä on jo tuplattu.
Nyt kuitenkin aamupalalle. Jos vaikka pääsis jotenkin päivä vauhtiin.
Nonna ja Nallekarkki, tänään rv 26+6 (ja taas poksuu huomenna)
Kommentit