Ihanan kirpeä pakkasaamu. Ikkunoista sisään tulevan auringonpaisteen lisäksi oikein aistun pakkasen ja ilman kuivumisen sisään asti. Lumesta huolimatta tuntuu ihan talviselta. Kävin jo aamuyöstä keittiön mittarista tarkistamassa, pitääkö "Mette-Meteorologin" ennustukset paikkaansa, kun valvoin närästyksen ja Nallekarkin jumpan takia. Sain kuitenkin uudelleen unen päästä kiinni kolmen jälkeen ja nukuin sohvalla loppuyön aina seitsemään asti. Olisin varmaan nukkunut pidempäänkin, mutta mies tuli alakertaan jumppaamaan ja aamupalalle.

Eilen ja tänä aamuna on tuntunut selässä vähän erilaiselta. Alamaha on arka ja jotenkin selässä tuntuu pientä painetta. Tuskin tästä sentään mihinkään ollaan vielä lähdössä. Taitaa lapsi tähdätä sinne laskettuun päivään niinkuin äitinsäkin.

Eilisen otin aika rauhallisesti, sillä lonkat tuntuivat tosi kipeiltä tiistaisen kaupunkikävelyn jäljiltä. Kävin naapurissa kahvittelemassa ja siivoilin keittiötä. "Asensin" tiistaina ostamani kaakelitarrat edellisten tilalle ja samalla vähensin vähän tavaraa työtasolta kaappeihin. Lopputulokseen ei voi olla kuin tyytyväinen. Vielä kun saan aikaiseksi käydä jossakin rautakaupassa hommaamassa uudet vetimet kaappeihin ja laatikoihin, ei tarvitse enää haaveilla keittiöremontista ollenkaan!

Illalla leivoin mainitsemani Mud caken, josta sitten ilmeisesti sain öisen närästyksenkin, sillä söin sitä aivan liikaa. Täytyy tietty syyttää vieraita, jotka miehen flunssaisen olotilan takia joutuivat perumaan tulonsa :) Eihän hyvää kakkua voi pilaantumaankaan jättää. Tänään onneksi naapuri "suostui" tulemaan auttamaan lopun tuhoamisessa. Itse kakun leivonnasta täytyy vielä sanoa, ettei sen helpompaa ja herkullisempaa suklaakakkureseptiä taida ollakaan. Valmistui puolessa tunnissa paistoineen. Nyt on kiva, kun on aikaa kokeilla kaikkea, mitä voi sitten vauvan synnyttyä tehdä esim. vieraille tarjottavaksi, kun  tietää, ettei leivontaan mene kauheasti aikaa.

Tälle päivälle ei olekaan kummempia suunnitelmia. Jos illalla kauppaan pääsisi niin hyvä niin. Edelleen kuitenkin tuntuu, että lepo ja löhöily tässä sohvalla ei ole yhtään pahasta, pääsykoestressi alkaa purkautua... Onneksi on aikaa!

Nyt katsomaan "meille tuli vauva" -ohjelmaa!

Nonna ja Nallekarkki rv 39+1