Taas rikkonainen, päänsärkyinen yö takana...ja heti herätessä särkee taas. Vasta puoli kahdelta viime yönä kömmin nukkumaan ja heräsin jo puoli yhdeksältä. Nallekarkin melskausrytmikin on taas kääntynyt yöpainotteiseksi ja viime yönäkin heräsin monta kertaa, kun NK yritti tunkea jalkojaan mun kylkiluiden alle. Ainakin on edelleen oikeinpäin, siis väärinpäin...siis pää alaspäin...or whatever.

Liukastumisesta johtuneet nivuskivut hävisivät vähitellen eilen, mutta yöllä silti kyljen kääntäminen herättää. Sängystä ylösnouseminenkin on yllättävän haastavaa. Joku blogissaan vertasi sitä aika osuvasti eskimokäännöksen tekemiseen kanootilla. Täytyy kuitenkin olla tyytyväinen, että näinkin vähällä kipuilulla selviää.

Näin viime yönä unta synnytyksestä ekaa kertaa. Unessa kaikki tuntui jotenkin rutiiniomaiselta, tietyllä kaavalla etenevältä ja kivuttomalta. Voi kun näin olisikin... Mieskin oli kuulemma nähnyt vauvaunta edellisyönä ekaa kertaa. Mä oon nähnyt vauvasta unta vaan silloin ihan alkuraskaudessa. Silloin mulla oli pieni punatukkainen tyttö. Haaveilen kovasti punaisista hiuksista vauvalle, sillä miehelläni on saman väriset ja pidän niistä kovasti!

Tekemistä viikonlopulle riittää. Sovittiin miehen kanssa, että pakataan sairaalakassi yhteistuumin loppuun tänään. Tuossa mietin, että kun kaukaloon tulee se Eisbärchen, pitääkö näillä keleillä sen alla vauvalla olla päivävaatteiden lisäksi villapuku? Oma järki sanois, että ei, että pipo ja tumput (nekin vaan sellaiset sukkien kaltaiset) riittää, mutta riittääkö? Kaikkea sitä joutuukin pohtimaan.

Itäkeskukseen asioille pitäis taas suunnata tänäänkin. On se kumma, miten tuntuu, et aina vielä jotain jää puuttumaan. Havaitsin Teutonian rattaiden mukana tulleen sadesuojan tosi onnettomaksi ja sadesuojan lisäksi pitäisi hakea liesituulettimeen uusi suodatin. Sitten pitäisi tehdä visiitti appiukon luokse kameran ja läppärin kera. Hänellä on edessä muutto pienempään asuntoon ja olisi tarkoitus pistää joitakin tavaroita asunnosta myyntiin nettiin. Huomenna olisi kaverin Tupperware-kutsut, mutta en tiedä jaksanko lähteä. Se selviää vasta huomenaamuna.

Uunissa paistuu patonki ja sauna on lämpiämässä. Eilen illalla oltiin liian väsyneitä saunomaan ja kun tänä iltana on menoa (kaveripariskunnan tuparit), päätettiin ekaa kertaa saunoa aamulla. Nyt siis aamupalalle ja sitten saunaan!

Nonna ja Nallekarkki rv 37+3