Olipa ikävä herätys...Eilisen sääennustuksen mukaan tänään piti olla aurinkoinen pakkaspäivä. Heräsin siihen, että peltikatto paukkui, sade ropisi ikkunalautoihin ja tuuli ulvoi. Hetken kävi mielessä, että olenko nukkunut puoli vuotta? Onko nyt syksy? Varsinainen hiihtoloma helsinkiläislapsilla.


Joo-o. Joko-joko-joko -puheluita ja viestejä satelee. Taidan kohta jättää piruuttani ilmoittamatta kaikille, että on lähdetty sairaalaan tai että Nallekarkki on syntynyt. Kaveritkin, joista en ole muutamaan kuukauteen kuullut mitään, innostuvat rimputtelemaan niin, että jouduin siirtämään kännykän laturin alakertaan; jatkuvasti on akku tyhjänä. Mukavaahan se on, että soittelevat ja on kivaa, että Nallekarkin tuleva syntymä saa heidät aktivoitumaan (kiireinen elämä aiheuttaa ihan liian harvoin tapaamista yleensä), mutta kun oma Nallekarkin kaipuu on suurimmillaan, tuntuvat kyselyt kuin veitsen vääntämiseltä haavassa.

Ei, ei ole Nallekarkki edelleenkään luopunut yksiöstään. Eilisen päivän saldolla, kahdella kipeällä supistuksella ei vielä synnytetä. Edes saunassa käynnin jälkeen ei tullut mitään synnytykseen viittaavaa, ei sitten niin mitään....säälittävää! Meistä taitaa tulla kohta maaliskuisia! Huomasin muuten, että toinen blogin vauvalaskureista alkaa lasketun päivän jälkeen laskea takaperin; väittää tänään, että on 2 päivää jäljellä vaikka ollaan jo 2 päivää yliajalla.

Olo on ihan hyvä. Kyllä fyysisesti jaksetaan odottaa vielä sinne 42+ viikoillekin. Eihän siihenkään ole enää kuin 10 päivää max. Yö meni taas kohtuu hyvin muutamalla vessareissulla, hyvä niin. Nyt täytyykin kerätä voimia tulevaan. Tiedän, ettei voi nukkua varastoon, mutta on parempi lähteä synnyttämään hyvin levänneenä kuin umpiväsyneenä.

Jotenkin unimaailma alkaa ahdistaa. Nään jatkuvasti unia, joissa multa otetaan jotain tärkeää pois; milloin mä en löydä Nallekarkkia mistään ja milloin mies ei unessa välitä musta tippaakaan. Viime yönä
seikkailin Tallinnan laivalla. Tiesin, että mieheni on siellä, mutta joka kerran kun näin sen, se ei halunnut puhua mulle, koska meillä olimeneillään "harkinta-aika". Mä veikkaan, et noi unet liittyy ensinnäkin Nallekarkin menettämisen pelkoon, joka ei ole vieläkään hellittänyt (jatkuvasti tarkkailen liikkeitä) ja toisaalta siihen, että viime aikoina miehen kanssa hellimiset on jääneet tosi vähiin. Hyvä, jos muistetaan pussata ohimennen kerran päivässä. Mitään riitaa tms. ei ole ollut...miehellä on vaan aika paljon työjuttuja (saattaa olla työhuoneeseensa hautautuneena 08-21). Unesta herätessäni oikein masennun, että kello onkin vasta esimerkiksi kaksi yöllä. Se kun tarkoittaa, että ainakin 4-5 tuntia on vielä jaksettava katsella samankaltaisia unia.

Viikonlopuksi ei lue mitään kalenterissa. Eipä tietenkään, kun oletettiin, että NK olisi jo täällä. Ironista, että kahden keskenmenneen raskauden jälkeen mennän yli lasketun ajan. Minä kun vielä vuosi sitten ajattelin, ettei kroppani pysty aikaansaamaan onnistunutta raskautta...Illalla olis kuorotreenit, mutta tuskin uskallan enää yksikseni lähteä ajelemaan 30 km matkaa yhteen suuntaan, varsinkin, kun autokin on vielä niin uusi mulle.

Nenä meni viime yönä tukkoon ja kurkku tuntui herätessä vähän karhealta. Taidankin keittää itselleni kupposen teetä tässä kun odottelen, että mieskin heräisi. Se on taas menossa konttorille tänään töihin. Mä jään ihan yssikseni katselemaan ulos ikkunasta harmaata helmikuuta, kuuntelemaan tuulen ulvontaa ja peltikaton paukkunaa...

Hyvä helmikuun viimeistä viikonloppua!

Nonna ja Nallekarkki rv 40+2