Nopeasti meni miehen kahden viikon isyysloma. Mies meni tänään ekaa päivää töihin. Säälitti katsella toisen lähtöä aamulla, kun hän valvoi Pumpsun kanssa puolilleöin ja heräsi kuitenkin syöttöihin, kun neiti huusi ja  protestoi suihkuavaa tissiä vastaan. Ja sitten kello soi 6.30. Kuitenkin ihan hyvä, että aloitti työt näin perjantaina. Ainakin tiedän, et jos meillä ei suju täällä kahdestaan, mies on kaksi seuraavaa päivää kotona.

Paljon ehdittiin isyysloman aikana kyläillä (miehen mielestä liikaakin) ja meillä on käynyt vieraita niin, että tuntuu ihan oudolta, kun tänään ei ole kukaan tulossa meille eikä olla menossa minnekään kylään. Kyllä tuntuu koti tyhjältä ja aika pitkältä ilman aikuista juttuseuraa. Nyt on sitten meidänkin pärjättävä Pumpsun kanssa ihan "akkojen kesken". Paljon vaatii ajatustyötä (on tehtävä asiat tietyssä järjestyksessä ja valmistauduttava esim. ruokailuihin ajoissa) ja huudon sietokykyä.


Eilen käytiin isomummin luona syömässä. Isä meinasi vahingossa paljastaa neidin nimen isomummille, kun ylpeänä esitteli neidin uunituoretta passia. Onneksi Isomummilla ei ollut silmälaseja. Iltapäivällä äidin työkaveri kävi tyttärensä kanssa ja toi kassillisen pieniä prinsessavaatteita. Illalla vielä äidin toinen kaveri kävi katsomassa neitiä ja toi suloisen Hello Kitty -asun. Ihanaa, kun neiti saa neitimäisiä vaatteita.

Pumpsu oli eilen tosi levoton koko päivän, oli hereilläkin 15-22 ja kätisi ilmeisesti masuvaivoja. Veikkaan, että johtui siitä, että söin eilen isomummolassa (vahingossa) laktoosillista ruokaa. Mullakin oli nimittäin kamalasti ilmaa masussa. Yritettiin antaa Cuplatonia n. klo 17 ruokailun yhteydessä, mutta ilmeisesti meidän neidille se ei ole se oikea valmiste. Täytyy kokeilla Disflatylia jos kätinä jatkuu tänäänkin.
Jos neiti on rauhallinen, saatetaan piipahtaa mun kuorotreeneissä yhdessä. Kaipaan jo niin laulamaan!


Miehellä on huomenna varpajaiset ja me mennään mummolaan evakkoon ja saunomaan. Luvattiin tulla vasta klo 23 kotiin. Toivottavasti pysyn hereillä niin, että jaksan vielä ajaa silloin kotiin. 

 
1372992.jpg

Pistin just neidin jumppalelun alle ekaa kertaa. Vähän käsillään huitoo leluja, mutta säikähtää, kun ne helisevät. Näyttää kuitenkin viihtyvän ihan hyvin hetken selälläänkin. Lähdetään varmaan kohta vähän ulkoilemaan, käymään lähikaupassa yms. Ajattelin sen jälkeen jättää neidin patiolle nukkumaan. Katsotaan, miten onnistuu.

Nyt alkoi huuto. On mentävä siis

Nonna ja Pumpsu 2vk 1pv