Kaikki alkoi torstaina, päivää ennen reissua klo 14.30. Äiti soitti. Auron laturi on rikki. Siis sen auton, jolla pitäisi seuraavana päivänä lähteä Pärnuun. Kiirastorstaina uutta laturia jenkkiautoon on lähes tulkoon mahdotonta saada saatika ehtiä ennen seuraavaa aamua vaihtamaan. Tehtiin hätäratkaisu: otetaan meidän 5 hengen auto ja äiti ja isä matkustavat Tallinnasta Pärnuun bussilla.
Ukki oli meillä saunomassa torstai-iltana ja juuri kun tulin kotiin häntä viemästä mieheni pudotti uuden pommin; jotta meidän leasing-auton saisi viedä ulkomaille, tarvittaisiin kolmelta eri taholta siihen lupa. Ja luvan saanti vie vähintään kolme päivää. Itku meinasi siinä päästä.
Ukki suostui kuitenkin lainaamaan meille oman autonsa, farkkumallisen VW:n. Puoli kymmenen aikaan illalla sitten pakkailin tavarat matkalaukuista matkakasseihin ja mietin, miten vaunut saisi purettua mahdollisimman pieniin osiin. Mies oli jo tässä vaiheessa valmis perumaan koko reissun. Sanoin hänelle kuitenkin, että kyseessä on liian suuret rahat, jotta voitaisiin perua.
Pärnuun asti kaikki meni tosi hyvin. Pumpsu oli oikea unelmamatkavauva. Kotona syötiin klo 10 aamulla ja nukahdettiin kaukaloon, missä koisattiin aina siihen saakka kun päästiin laivalla buffettiin istumaan. Sitten syötiin. Vaippakin täytettiin vasta sitten, kun henkilökunta alkoi ajamaan meitä pois pitopöytien äärestä. Ainoa miinuspiste Viking Linelle Rosellan huonoista vaunuilla liikkumismahdollisuuksista; buffettiin pääsi vaunujen kanssa vain kantamalla ne kerroksen ylöspäin! Tätäkään ongelmaa ei tosin pitänyt olla, mutta uuden XPRS-laivan valmistumisen myöhästyminen pakotti meidät matkustamaan vanhalla. Parannus asiaan on siis jo tulossa.
Navigaattorin suosiollisella avustuksella pääsimme perille Pärnuun melko kivuttomasti. Taksilla ja bussilla matkustaneet mummi ja vaarikin olivat perillä vain varttia meitä myöhemmin (taisi olla bussikuskilla hivenen raskas kaasujalka!). Murphyn laki tuli kuitenkin todistettua; meidän hotellivarausta ei löytynyt! Varausnumero oli, muttei sillä löytynyt koneelta varausta. Tulostin sitten sähköpostistani koko booking.comin varausvahvistuksen heille, mikä sai aikaan aikamoisen käsienheiluttelun. Meille annettiin kolme ilmaista drinkkilippua ja käskettiin baariin odottelemaan. He "selvittävät" asiaa.
Baarissa syötin juuri heränneen Pumpsun. Epätoivo alkoi iskeä; hotelli oli täynnä (kuulin kun vastaanottovirkailija sanoi niin huonetta kysymään tulleelle miehelle) ja me reissussa koko porukalle liian pienellä autolla kolmiviikkoisen vauvan kera. Yli tunnin odotettuamme, meille kuitenkin saatiin kuin saatiinkin huoneet. Drinkkien lisäksi saimme illan ruoat juomineen ilmaiseksi ja vieläpä -15% koko hotellilaskun hinnasta alennusta! Ei voi siis valittaa muusta kuin siitä, ettei meille odotuksen aikana kerrottu yhtään, miksi jouduimme odottamaan niin kauan. Kovasti olisi helpottanut mieltä, jos olisivat edes sanoneet, että meidän täytyy odottaa, että huoneet siivotaan meitä varten.
Kolmannen päänvaivan aiheutti isomummi. Kahdeksankymppisen herkän ihmisen miellyttäminen on vaan ylivoimaisen vaikeaa. Laivalle vaunujen kanssa jonottaessani sain jo tekstiviestin mieheltäni, että isomummi oli autossa sanonut, että ottaa sydämestä. Oli kuulemma valvonut edellisen yön, kun oli jännittänyt matkaa niin. Nitro oli kuitenkin auttanut. Hotelliin päästessämme kuitenkin huomasimme, että isomummi oli varsin väsynyt ja sen myötä kärttyinen edelleen; kuin pikkulapsi hän kiukutteli niin myöhäisestä illallisajankohdasta (lähdimme syömään noin 15 min sen jälkeen kun olimme saaneet huoneet) kuin mauttomasta ruoastakin (kolme muutakin seurueestamme söi samaa ruokaa ja kaikkien muiden mielestä se oli vallan erinomaista). Kiukuttelu ja huonosti nukkuminen jatkui koko pääsiäisen. Sukka oli mytyssä milloin mistäkin. Jopa spa:n vesi oli liian kylmää ja uima-allas liian syvä. :)
Viimeinen vastoinkäyminen koettiin vielä sunnuntai-iltana, kun vaari alkoi voida huonosti. Ilmeisesti päivällä nautitun Irish Coffeen kermavaahto oli ollut pilaantunutta, sillä illallisen jälkeen (söimme kaikki samaa ruokaa) vaari joutui vetäytymään hotellihuoneeseen. Yön aikana tyhjennettiin mahalaukku molemmista päistä ja vaarille nousi kuumekin. Olin tietysti tosi huolissani isästäni ja nukuin itsekin tosi huonosti
. Maanantaiaamuna kuitenkin vaari voi jo paremmin, ei tosin uskaltanut syödä mitään koko päivänä. Onneksi hän jaksoi kuitenkin matkustaa bussilla takaisin Tallinnaan ja laivalla Helsinkiin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Mies oli kuitenkin sitä mieltä, että puolen vuoden valmistautuminen tähän matkaan oli armottomasti liian lyhyt...eli seuraavaa vastaavanlaista matkaa saataisiin odottaa jonkunkin aikaa...ehkä pää vielä kääntyy ja kesällä päästään jonnekin reissaamaan. Mutta sitten mennään kyllä ihan vaan omalla porukalla. Tuntui se minustakin ihanalta päästä ihan omaan kotiin, omaan rauhaan ja omin väin.
Pumpsu käyttäytyi koko loman aivan unelmalapsen lailla. Pääosin ruokailujen aikaan neiti nukkui ja öisinkin meille suotiin ihan ruhtinaalliset yöunet. Oli mukavaa, kun pikkuinen sai viettää kerrankin aikaa isovanhempiensa kanssa ilman mitään ylimääräisiä härdelleitä (mummin ei tarvinnut laittaa ruokaa tai vaarin käydä välillä lenkittämässä koiraa). Vapaita sylejä löytyi aina tarvittaessa! Neiti yllätti meidät myös nukkumalla varsin mallikkaasti kapaloituna hotellin tarjoamassa pinnasängyssä. Alun perinhän olin suunnitellut tarvittaessa nukuttavani hänet vaunujen kopassa.
Enkö minä olekin syötävän suloinen!
Neiti ensimmäistä kertaa ulkomailla, hotellissa ja pinnasängyssä.
Toimikoon kuva myös kolmeviikkoiskuvana.
Summa summarum: Pienen vauvan kanssa matkustaminen on sata kertaa helpompaa kuin kahdeksankymmenvuotiaan vanhuksen. Tämän kun muistamme, matkustamme minne tahansa!
Nonna
Kommentit