Miehellä alkaa tänään (tai siis maanantaista virallisesti) viikon isyysloma ja sen jälkeen neljän viikon kesäloma!!! Me lähdetään siis koko perheen voimin parin tunnin päästä ajelemaan mökille viettämään juhannusta. Jeminan mummi ja vaari, isomummi sekä kummieno tyttöystävineen tulee myös...ja tietty koko eläinkonkkaronkka; kolme kissaa ja koira. Jeminalla riittää siis sylittäjiä ja pällisteltävää.

Kotiin tullaan viimeistään torstaina, jos vaan säät sallii mökkeilyn siihen asti. (Pientä remppaprojektia pukkaa siellä ja kotona lomailoksi). Vähän haasteita aiheuttaa myös kestoilu; ollaan vaihtamassa harsoja sisävaippoihin, sillä liikkuvaisella neidillä harsot ei tahdo oikein pysyä kiinni ja falskailee. Mökillä kun ei ole pesukonetta ja juokseva vesikin vain kylmänä, voi olla, että nyrkkipyykillä pestyt sisävaipat ei kuivu tarpeeksi nopeasti jos on sateista. Tarvittaessa haetaan sitten kertispaketti kaupasta. Ei paineita. Kertiksiä tarvitaan kuitenkin heinäkuun alussa taas kun viimeinen Rota-Teq-annos annetaan 4kk neuvolan yhteydessä.

Onneksi ei tullut sitä rekkamielenosoitusta. Olis tullut tuskainen matka muuten. Helsinki-Tampere -välillä riittää kuitenkin liikennettä. Ilmoitin jo miehelle, että ajan ysitien pätkän, sillä tiedän jo etukäteen, ettei hänen hermonsa kestä ruuhkassa kökkimistä... Toivottavasti Jemina nukkuu matkalla, sillä takapenkillä ei ole tilaa aikuiselle...niin täyteen tulee auto, kun miehen fillarista alkaen kaikki pitää pakata mukaan!
Sain vielä äsken ilmoituksen, et kolme viikkoa sitten H&M:ltä tilattu vaatepaketti on tullut...Jee! Uusia vaatteitakin mukaan!

Jemina nukahti matkalla puiston vauvojen kesämuskarista kotiin ja heräsi äsken huutamaan. Sain kuitenkin heijattua hänet takaisin uneen, joten nyt pakkaamaan.
.
IHANAA JA SISÄISESTI AURINKOISTA JUHANNUSTA KELEISTÄ PIITTAAMATTA
toivottaa Nonna ja Jempsu 3,5kk