Keskiviikkona valittelin neuvolassa neidin vähää intoa olla mahallaan. Neiti otti näköjään neuvosta vaarin ja perjantaista alkaen meillä on katseltu maailmaa myös masultaan.
Leikkimaton peili etenkin on saanut aikaan ihmetystä ja riemunkiljahduksia!
Tänä aamuna laitoin Jeminan matolle mahalleen ja käännyin ottamaan huivia takaani neidin päähän laitettavaksi. Kun käännyin takaisin neitiä kohti, olikin hän jo selällään. Kuvauksen arvoinen olisi varmasti ollut sekä neidin että äidin ilme, niin puun takaa tuo pyörähdys tuli. Yritin sitten kännykän video-ominaisuudella kuvata neitiä siltä varalta, että pyörähdys toistuisi, mutta taisi olla harvinaista herkkua. Isänsä sylissä pyörähti vielä muutaman kerran myöhemmin päivällä.
Taitaa liikkumistaitojen kehitys ja maailman avartuminen pienen ihmisen silmissä olla niin huimaa, ettei maltettaisi nukkua päiväunia ollenkaan. Perjantaina Jemina nukkui vain kolme 30 minuutin pätkää ja luulin, että seuraavana päivänä korjaantuisi vaan ei...Koko viikonloppu on menty nukkuen maksimissaan 30 min kerrallaan. Ei auta mikään; ei hyssyttely uneen, ei nukuttaminen viereen sänkyyn, ei autolla ajaminen (ei siis varta vasten lähdetty autoilemaan, mutta oltiin kuitenkin melkein 1,5h autossa putkeen) eikä edes vaunujen jatkuva liike. Eilen iltapäivällä lähdettiin ihan varta vasten miehen kanssa kävelemään, että saataisiin Jemina nukkumaan, mutta vaikka lenkki kesti toista tuntia neiti nukkui vain sen 30min. Loppuaika killiteltiin hyttysverkon läpi vaunuissa makoillen ja tyytyväisenä hymyillen toisiaan läiskiviä itikan puremia täynnä olevia vanhempia. Onneksi yöt sujuvat edelleen hyvin.
Jotta oravanpyörä olisi täydellinen nukkumattomuus aiheuttaa myös tissiraivareiden pahenemista. Tänään päivällä yritin syöttää Jeminaa kun edellisestä syötöstä oli kulunut kaksi tuntia (neuvolan täti käski yrittää aloittaa syöttämistä aiemmin; jo ennenkuin lapsella varsinaisesti tulee nälkä). Ei auttanut. Neiti vain huusi ja imi tuttia. Tissi selvästi kiinnosti, sillä neiti katseli sitä tutin takaa muristen ja aina kun tutti tippui, heilutti hän päätään puolelta toiselle niin, että rinnanpää vilahti suussa. Muttei ainuttakaan yritystä edes alkaa imemään. Odotettiin vain maidon suihkuamista suhun. Tätä vehtausta ja raivoamista kesti puolisen tuntia. Kun silmät alkoivat lupsua, annoin neidin nukahtaa viereeni. Kun Jemina nukahti, nousin ylös ja tulin alakertaan kirjan kanssa. Huuto alkoi lähes välittömästi. Menin takaisin ylös ja tarjosin taas tissiä. Ei kelvannut vieläkään. Lopulta päätin, etten anna enää tuttia suuhun ja pakotin neidin pitämään päänsä niin, että rinnanpää pysyi suussa. Huudettuaan vielä hetken ja kaottuaan jonkin aikaa neiti alkoi vihdoin syödä.
Imetystukilistalta yritin löytää apua hermoja raastavaan tilanteeseen, mutta neuvot osoittautuivat suurin osa jo kokeilluiksi. Täytyy vaan jatkaa taistelua. Tähän mennessä päämäärä eli ruokailu on saavutettu raivoamisesta huolimatta joka kerta ja aina mahan täyteen saatuaan Jemina alkaa hymyillä tissi suussaan, joten ainakaan täällä mainitusta rinnan pelosta ei ole kyse. Hieman alkaa vaan kyrsimään äitiä koko homma, sillä eilenkin raivari alkoi juuri kun sain lautasellisen ruokaa eteeni ravintolassa. Homma päättyi vartin huudatuksen jälkeen siihen, että pakenin huutavan lapsen kanssa helteen paahtamaan tulikuumaan autoon ja pakotin Jeminan syömään. Mies söi Jeminan ukin ja kummisedän kanssa loppuun annoksensa ja minun annokseni pakattiin mukaan kotona uudelleen lämmitettäväksi.
Saimme äsken vihdoin neidin nukahtamaan vaunuihinsa ja hän on nukkunut kohta tunnin...voiko syynä olla äitiyspakkauksen makuupussi, joka poistettiin kopasta helteisen sään alettua? Mene ja tiedä, mutta nyt neiti nukkuu välillä ynisten untaan vaunuissa aivan litimärkänä hiestä...makuupussissa.
Ei auta kuin pudistella päätään epäuskoisena. Varsinainen tahtonainen tuo meidän "Emana" (niinkuin naapurin Pyry sanoo). Pistää kyllä äidin kasvatustaidot kovaan koetukseen.
Nonna
Tänä aamuna laitoin Jeminan matolle mahalleen ja käännyin ottamaan huivia takaani neidin päähän laitettavaksi. Kun käännyin takaisin neitiä kohti, olikin hän jo selällään. Kuvauksen arvoinen olisi varmasti ollut sekä neidin että äidin ilme, niin puun takaa tuo pyörähdys tuli. Yritin sitten kännykän video-ominaisuudella kuvata neitiä siltä varalta, että pyörähdys toistuisi, mutta taisi olla harvinaista herkkua. Isänsä sylissä pyörähti vielä muutaman kerran myöhemmin päivällä.
Taitaa liikkumistaitojen kehitys ja maailman avartuminen pienen ihmisen silmissä olla niin huimaa, ettei maltettaisi nukkua päiväunia ollenkaan. Perjantaina Jemina nukkui vain kolme 30 minuutin pätkää ja luulin, että seuraavana päivänä korjaantuisi vaan ei...Koko viikonloppu on menty nukkuen maksimissaan 30 min kerrallaan. Ei auta mikään; ei hyssyttely uneen, ei nukuttaminen viereen sänkyyn, ei autolla ajaminen (ei siis varta vasten lähdetty autoilemaan, mutta oltiin kuitenkin melkein 1,5h autossa putkeen) eikä edes vaunujen jatkuva liike. Eilen iltapäivällä lähdettiin ihan varta vasten miehen kanssa kävelemään, että saataisiin Jemina nukkumaan, mutta vaikka lenkki kesti toista tuntia neiti nukkui vain sen 30min. Loppuaika killiteltiin hyttysverkon läpi vaunuissa makoillen ja tyytyväisenä hymyillen toisiaan läiskiviä itikan puremia täynnä olevia vanhempia. Onneksi yöt sujuvat edelleen hyvin.
Jotta oravanpyörä olisi täydellinen nukkumattomuus aiheuttaa myös tissiraivareiden pahenemista. Tänään päivällä yritin syöttää Jeminaa kun edellisestä syötöstä oli kulunut kaksi tuntia (neuvolan täti käski yrittää aloittaa syöttämistä aiemmin; jo ennenkuin lapsella varsinaisesti tulee nälkä). Ei auttanut. Neiti vain huusi ja imi tuttia. Tissi selvästi kiinnosti, sillä neiti katseli sitä tutin takaa muristen ja aina kun tutti tippui, heilutti hän päätään puolelta toiselle niin, että rinnanpää vilahti suussa. Muttei ainuttakaan yritystä edes alkaa imemään. Odotettiin vain maidon suihkuamista suhun. Tätä vehtausta ja raivoamista kesti puolisen tuntia. Kun silmät alkoivat lupsua, annoin neidin nukahtaa viereeni. Kun Jemina nukahti, nousin ylös ja tulin alakertaan kirjan kanssa. Huuto alkoi lähes välittömästi. Menin takaisin ylös ja tarjosin taas tissiä. Ei kelvannut vieläkään. Lopulta päätin, etten anna enää tuttia suuhun ja pakotin neidin pitämään päänsä niin, että rinnanpää pysyi suussa. Huudettuaan vielä hetken ja kaottuaan jonkin aikaa neiti alkoi vihdoin syödä.
Imetystukilistalta yritin löytää apua hermoja raastavaan tilanteeseen, mutta neuvot osoittautuivat suurin osa jo kokeilluiksi. Täytyy vaan jatkaa taistelua. Tähän mennessä päämäärä eli ruokailu on saavutettu raivoamisesta huolimatta joka kerta ja aina mahan täyteen saatuaan Jemina alkaa hymyillä tissi suussaan, joten ainakaan täällä mainitusta rinnan pelosta ei ole kyse. Hieman alkaa vaan kyrsimään äitiä koko homma, sillä eilenkin raivari alkoi juuri kun sain lautasellisen ruokaa eteeni ravintolassa. Homma päättyi vartin huudatuksen jälkeen siihen, että pakenin huutavan lapsen kanssa helteen paahtamaan tulikuumaan autoon ja pakotin Jeminan syömään. Mies söi Jeminan ukin ja kummisedän kanssa loppuun annoksensa ja minun annokseni pakattiin mukaan kotona uudelleen lämmitettäväksi.
Saimme äsken vihdoin neidin nukahtamaan vaunuihinsa ja hän on nukkunut kohta tunnin...voiko syynä olla äitiyspakkauksen makuupussi, joka poistettiin kopasta helteisen sään alettua? Mene ja tiedä, mutta nyt neiti nukkuu välillä ynisten untaan vaunuissa aivan litimärkänä hiestä...makuupussissa.
Ei auta kuin pudistella päätään epäuskoisena. Varsinainen tahtonainen tuo meidän "Emana" (niinkuin naapurin Pyry sanoo). Pistää kyllä äidin kasvatustaidot kovaan koetukseen.
Nonna
Kommentit