Vuosi sitten tähän aikaan vietettiin miehen kanssa ensimmäisen yhteisen loman viimeisiä päiviä käymällä niskapoimu-ultrassa. Sieltä saatiin hyviä uutisia ja niiden turvin päästiin vihdoin 12 viikon jännittämisen jälkeen nauttimaankin odotuksesta.

Viisi kuukautta sitten maailmaan puskettu neitokainen aiheuttaa vanhemmilleen niin ilontunteita, sydämenläpätyksiä kuin äärimmäistä ketutustakin. Viiden kuukauden ajan on muisteltu elämää vuosi sitten. Sitä, miten erilaista oli elää perheenä ilman lapsi-etuliitettä. Muisteltu niin hyvällä kuin pahallakin; ei innosta yhtään mitkään biletykset, yötä myötän raflassa istuminen (se on niiiiiiin nähty) mutta toisaalta elämä ilman univelkaa ja kaiken sataan kertaan suunnittelua, oli sekin jotakin. Ja on taivasteltu sitä että oli onni, että liukuhihnalta valittiin juuri meille Jeminan kaltainen sisupussi. Tuskin meitä kymmenen vuotta nuorempi teinipariskunta olisi neidin aivoituksia, valvotuksia ja kiukunpuuskia yhdessä kestänytkään. Meillekin, melkein kymmenen vuotta yhdessä olleille, se on ollut rankkaa. Toisesta löytyy yllättävän paljon ärsyttävää, kun väsyttää, Vaan on se meille niin rakas.

Viiden kuukauden aikana on siis opittu yhtä sun toista toisistamme ja vaativista vauvoista. Hyvällä tuulella ollessaan Jemina hymyilee aurinkoisesti, hekottelee ja halii, pahalla tuulella ollessaan ärisee, kiljuu ja kirkuu raivosta. Temperamentissa löytyy. Mutta on siinä hyväkin puolensa; halu uuden oppimiseen on kova! Heti sen jälkeen kun opittiin kääntymään mahalleen on haluttu eteenpäin. Lauantaina se vihdoin viimein onnistui ja mökin lattialla neiti veti itseään pari kymmentä senttiä eteenpäin. Kovasti näytti voimia vaativan uurastus, sillä sen jälkeen nukahdettiin äidin syliin.

Ryömimisen alkeet on siis opittu (isä kuiskasikin lomansa alussa Jeminan korvaan, että menee sitten töihin, kun Jemina osaa ryömiä...ja perjantaina menee siis), samoin syömisen. Tänä iltana puuroa syöttäessäni huomasin, että suu aukeaa heti uutta lusikallista varten auki kun edellinen on nielaistu. Mutta syömisestä kieltäytyminenkin on opittu; kamalalle kukkakaalisoseelle oikein puristetaan huulia vastakkain ja mumistaan kieltäytyvästi. Tällä hetkellä suurta herkkua on persikkasose, iltapuuro ja maissinaksut.

Kiukkuaminen ja kiljuminen, jos joudutaan syömään jotakin epämiellyttävää (kuten tissiä välillä) ,jäädään vaille huomiota tai jumiin jonnekin todellakin osataan. Mutta niin osataan myös nauraminen. Nauramalla kerjätään sitteristä käsin vanhempien huomiota, ilmaistaan, kun jotain hassua tapahtuu ja pelleillään äidin ja isän kanssa. Voi että pienen ihmisen käkätys on sydäntä lämmittävää. Rakkauden tunne oikein riipii rintaa.

Jemina tykkää edelleen musiikista ja lukemisesta. Uutena taitona on tullut sivun kääntäminen. Kirjojen katselu on etenkin isän ja Jeminan yhteistä mielipuuhaa. Liityimmekin juuri Vau´kirja -kerhoon. Kerhosta saapuu paketti uutta luettavaa kerran kuussa. Ainakin lapsellisten kollegojeni mieleen Vau´kirja kuului olevan. Ja pakettien tilauksen saa peruttua koska tahansa.

Yritimme eilen siirtää Jeminaa nukkumaan omaan huoneeseensa. Pystytimme sinne matkasängyn ja laitoimme neidin omat tavarat sänkyyn. Kaikki menikin alkuun ihan hyvin; Jemina nukahti sänkyyn kuin olisi aina nukkunut huoneessa. Hän heräsi kuitenkin, kun me neuroottiset vanhemmat ramppasimme katsomassa, onko kaikki hyvin...Lopputuloksena pikaisen perhepalaverin jälkeen totesimme, etteivät vanhemmat ole vielä valmiita luopumaan tuhisevasta yöelämöijästään ja palautimme nukkuvan lapsen ihan omaan sänkyynsä...ja äiti valvoi taas puoli yötä tutitellen. Mutta mielummin tutittelen nousematta sängystäni kuin ravaan minuutin välein toiseen huoneeseen. Omaan sänkyyn siirtyminen tapahtuu varmaankin sitten kun ei enää heräillä öisin.

Nykyään meidän elämä noudattelee seuraavanlaista rytmiä:
06-09 välillä herätys
aamupäivällä muutaman kerran tissittelyä, syöttöväli kahdesta kolmeen tuntiin.
11 lounas (puoli purkkia vihannessosetta)
14-15 välipala (hedelmäsosetta kokonainen purkki)
17 päivällinen (toinen puolikas vihannessosepurkista)
19.30-20 iltapuuro ja nukkumaan.

Kuten ajoista huomaa, ruokailuja lukuunottamatta kaikki sujuu vähän liukuvalla aikataululla. Joka syötöllä syödään vielä tissiä. Unia en viitsinyt tuohon listaan kirjailla, sillä niitä nukutaan milloin mitenkin. Nyt hellesäällä taitaa maksimi olla tunnin kerrallaan. Iltaisin Jemina menee mielellään omaan sänkyynsä nukkumaan, mutta päiväunille häntä ei tahdo saada ei millään. Sylissä hän makoilee silmät lupsutellen, mutta juuri kun on nukahtamassa, parahtaa itkuun ja nousee istuma-asentoon. Vaunuissa nukuttaessa neiti kyllä nukahtaa vähän aikaa tuttia kaivattuaan (tuttia saa laittaa koko ajan), etenkin silloin kun vaunut liikkuvat, mutta herää yleensä puoli tuntia torkuttuaan ja nukahtaa harvoin toiseksi puolituntiseksi. Sängyssä Jemina nukkuu hyvin -siis äidin ja isän sängyssä, jos jompi kumpi vanhemmista makaa vieressä. Omassa sängyssä harvoin päiväunille edes yritetään. Toivon, että miehen palattua töihin, saadaan haettua meille säännöllinen päivärytmi. En ole sopinut oikein mitään ohjelmaa seuraavaksi kahdeksi viikoksi. Saadaan siis rauhassa etsiä Jeminalle sopivaa rytmiä. Mun opiskelun kannalta on miltei pakollista löytää aika, jolloin Jemina nukkuu pitempään kuin puoli tuntia kerrallaan. Todistetusti se on olemassa, mutta keinot ja toteutustapa vielä hakusessa.

Tässä siis kuukauden aikana tapahtuneesta kehityksestä jotakin. Maanantaina mennään neuvolaan. Laitan sitten uusia tietoja neidin mitoista.

Tähän loppuun vielä piristykseksi kahden väsyneen vanhemman keskustelusta pätkä:

Kulta: Mitä sä teet?
Nonna: Kirjoitan Jeminaa (käytän tätä nimitystä blogin päivittämisestä)
K: ai..aika kauan sä jaksat kirjoittaa gägl-gägl-gägl...
N :)

Koska telkkari ei tarjoa tälle illalle mitään katsomisen arvoista viihdykettä, taidan painua viisikuisen neidin viereen nukkumaan. Laittelen huomenna kuvia ja videoita kesäloman ajalta ja tänään otetut viisikuukautiskuvat.

Nonna