Aamulla isän käydessä työhaastattelussa, kävimme Jeminan kanssa pitkästä aikaa kesämuskarissa. Muskarissa yllätti nälkä ja Jemina sai lounaaksi tissimaitoa suunnitellun porkkana-aterian sijaan. Kotimatkalla neiti nukahti rattaisiin ja nukkui lyhyet päiväunet.

Herätys tapahtui puolisen tuntia myöhemmin, juuri kun isä oli tullut kotiin reissultaan tuoden ihanaa nepalilaista ruokaa mukanaan. Äiti yritti vielä nukuttaa Jeminaa uudelleen siinä onnistumatta. Isä syötti Jeminalle porkkanaa ja menimme koko perhe päivälevolle. Jemina nukkui varsin levottomasti, mutta nukkui kuitenkin aina klo 15 asti.

Koska ilma oli mitä upein, päätimme äidin toiveesta lähteä Uutelaan. Aikamme harhailtuamme, löysimme kuin löysimmekin Vuosaaren uuden sataman tietöiden piilottaman ulkoilualueen. Kävelimme metsässä jonkin aikaa Jeminan nukkuessa ja pysähdyimme lopulta kalliolle rakennetulle nuotiopaikalle syömään eväitä ja uimaan.

1784003.jpg.
Aurinkovoiteella, hatulla ja aurinkolaseilla varustettu biitsibeibi nauttii olostaan.

Jemina sai porkkanapäivällisen ja tissimaidot, isä ja äiti vähän eväsherkkuja. Molemmat vanhemmat kävivät kastamassa talviturkin ja Jeminallekin olisi ollut uimapuku mukana, mutta kovan tuulen takia tyydyimme vain kastelemaan varpaat rantavedessä.

1784000.jpg
Jemina ja isä rantavedessä...

Neiti oikein hihkui innosta päästessään veteen. Ja viereen söpöä vauvaa ihastelemaan ilmestyneet kaksi viisivuotiasta poikaakin saivat osakseen aikamoiset kikatukset. Kyllä on ihanaa nähdä, miten Jemina pitää jo nyt muista lapsista täysin varauksettomasti. Varsinkin, kun pientä vierastamista aikuisten suhteen on alkanut tapahtua.

Lopulta pakattiin hymyilevä neiti takaisin vaunuihin, mihin tämä oitis nukahtikin (aika huima unisaldo tälle päivälle) ja suunnattiin takaisin autolle. Päätettiin tulla pian uudestaan ja kiertää koko lenkki. Kotona syötiin iltapuuro ja pestiin pois aurinkorasvat ja neiti pääsi omaan sänkyynsä nukkumaan.

Olipa ihana tapa päättää pitkä yhteinen loma! Huomenna palataankin taas arkeen. Onneksi on pehmeä lasku, vain yksi päivä ennen viikonloppua!

Nonna