Tänään, Viattomien lasten päivänä Jemina on 10 kk vanha. Hän osaa kävellä tukea vasten ja on melkein täysin valmis irroittamaan otteensa, vain uskallus puuttuu. Suussa on 8 hammasta, joilla purraan niin  lempiherkkuja ruisleipää kuin äidin tissiäkin.

Kirjoittelin viimeksi, että imetys on loppumassa. Enää pari kertaa päivässä tissitellään, ihan neidin toiveiden mukaan. Yötissittelyistäkin on nyt päästy ja neiti huolii sujuvasti vellipullon ilman tissillä huijaamistakin. Maitoa juodaan pari desi päivässä tuttipullosta.

Sen sijaan yöheräämisistä ei ole päästy. Viime yönä Jemina nukkui täysin rauhallisesti heräämättä klo 20-23, mutta juuri kun valot sammutettiin ja talo hiljeni alkoi neidin vahtaus; pitää vähintään tunnin välein nousta tarkistamaan, että äiti tulee kun vähän huutelee. Jos pieniin älähdyksiin ei reagoi, alkaa karmea parku joka ei lopu ennenkuin päästään syliin. Yritimme jo auttaa tilannetta tankkaamalla neiti iltapuuron lisäksi vellillä, mutta tulos oli aivan sama. Kahteen kertaan tankkasin neitiin velliäkin, kun toivoin sen tainnuttavan tehon toimivan edes pari tuntia kerrallaan...mutta ei. Mikään ei auta, eroahdistusta podetaan edelleen ja öisin vain äiti kelpaa. Onneksi mies on nukkunut korvatulpat päässä yöt ja noussut sitten kuudelta joka aamu Jeminan kanssa niin, että minä olen saanut nukkua vielä tunnin-pari lisää.

Kävelytaidon omaksumisen lisäksi Jemina alkaa pikku hiljaa vastailla kysymyksiin. Mennäänkö potalle -kysymykseen saa useimmiten vastauksen "Oh" (joo) kun taas lauseeseen "äiti laittaa sinut nyt syöttötuoliin, niin ruvetaan syömään" vastaus on aina yhtä ponnekas "ei". Kun kyselen, "missä on lamppu" tai "missä Jemina on", saan vastaukseksi "tää-ä".

Laululeikkirepertuaari sen kun pitenee ja Jemina osaa jo itse toivoa etenkin ruokapöydässä istuessaan (Dinner&Show-tyyliin) äidiltä tiettyjä lauluja. Uusimpana toivelauluna on "Pikkuiset kultakalat", jota toivotaan painamalla hellyyttävän pienet ja tahmaiset kämmenet yhteen ja heiluttamalla käsiä japanilaisen kiitoksen tavoin ylös alas. Ja voi sitä ihanaa hymyä, jonka saan palkkioksi oikean laulun oivaltamisesta. Bussilaulusta on tullut Jeminan bravuuri. Hän osaa jo leikkiä oikeaan kohtaan niin  ympäri pyörivät pyörät, hytkytykset kuin taputuksetkin. Taitaa neiti olla tullut äitiinsä musikaalisuudessaan ja innossaan musiikkia kohtaan.

Musiikki, jota kuullaan niin joululahjaksi saaduista leluista kuin televisiostakin aiheuttaa niin istuma- kuin seisoma-asennossakin hytkyttämistä rytmin tahtiin. Etenkin vanhempien joululahjaksi hankkima Fisher Pricen vaaleanpunainen possupankki ja kummeilta saatu koira, joka opettaa niin ruumiinosia kuin värejäkin, saa aikaan hytkyntää. On se vaan niin hellyyttävää katseltavaa. Minä ihmettelen ilmiön sisäsyntyisyyttä. Miten lapsi voi osata jammata?

Pottailua harjoitellaan edelleen ja jos neidin saa suoraan päiväunilta ja ruuan jälkeen pöydästä suoraan potalle, useimmiten tulee tulosta. Eiliseltä alennusmyyntikierrokselta tarttuikin mukaan ihan uusi potta, joka viedään tammikuussa opintojeni jatkuessa taas Puistolaan vaarin kanssa käytettäväksi. Huomaan, että Jemina jo odottaa herättyään etenkin pääsevänsä potalle. Kai vaippaan pissaaminen tuntuukin jo inhottavalta!

Jouluruoat eivät oikein maistuneet neidille. Kiltisti maistettiin kaikkea, mutta suurimmaksi osaksi tarjotut herkut päätyivät ruokalapulle "yök" -äänen saattelemina. Ainoastaan vahingossa äidiltä pöydälle unohtuneet konvehdit ja suklaarusinat olisivat maistuneet. Oikein sujuvasti neiti ne ehtikin napata ennenkuin ehdin hätiin. Pienet kädet ovat kehittyneet siis varsin nopealiikkeisiksi, kuten koko muukin neiti.

Pakkaspäivä ja ulkona upea sää. Nyt kun vietetään viimeistä miehen lomapäivää, on jouduttava koko perheen voimin ulkoilemaan. Ehkä saan siitä hieman puhtia Jeminan päiväuniaikaan lopputyöraportin väsäämiseenkin.

Nonna