Viikko on taas puolessa välissä. Nyt on nukuttu paremmin kuin moneen kuukauteen. Muutama muutos rutiineihin auttoi. Iltaisin ennen Jemina vietiin suoraan sänkyyn puuropöydästä ja jätettiin nukahtamaan. Seisomaan oppimisen myötä neiti ei kuitenkaan enää jäänyt rauhallisesti unta odottelemaan vaan nousi pystyyn sängyn laitaa vasten ja heitti tutin pois. Tutin heiton jälkeen alkoi armoton huuto, joka loppui vasta kun äiti tuli takaisin huoneeseen. Ei kerran illassa tutin etsiminen ja neidin sänkyyn kaataminen kamalaa ole, mutta kun tätä alkoi tapahtua kymmeniä kertoja illasta, alkoi minulta palaa käämi.  Neiti näytti nousevan pystyyn pienimmästäkin rasahduksesta senkin jälkeen, kun oli jo nukahtanut. Sitten seisottiin ja kaatuiltiin pitkin sänkyä niin, että kolina vain kävi.Yritettiin kaikkea kapaloinnista tassuttamiseen, mutta paluu tooooosi vanhaan juttuun auttoi.

Vihje saatiin itse asiassa viikonlopun Turun reissulta. Kummitäti viettää hetken 10-kuisen poikansa kanssa olohuoneessa jutellen ja laulellen ennenkuin menevät sänkyyn. Nyt Jeminakin sitten nostetaan puuropöydästä hetkeksi sylittelemään sohvalle. Ei jutella mitään, mutta annetaan tutti suuhun ja ollaan sylikkäin kunnes neiti alkaa osoittaa nukahtamisen merkkejä. Sitten juuri ennen kuin ollaan unessa, kannetaan neiti sänkyynsä. Ja ihme on tapahtunut, ylösnousemusta ei enää tapahdu.
Palasimme myös melkein puolen vuoden takaiseen malliin, jossa Jemina jätetään klo 5 maissa syötön jälkeen viereen nukkumaan ja tällä menetelmällä on nukuttu jo muutama yö yli kuuteen. Voisin huutaa hurraata, mutten uskalla, sillä pelkään, että tämä on vain suvantovaihe. Kulmahampaat tekevät edelleen tuloaan.

Vielä kaksi päivää harjoittelua jäljellä. Motivaatio on täysi nolla. Henkilökunta sairastelee edelleen ja mun interventioni ei ole oikein edes päässyt käyntiin saatika edennyt johonkin. Taitaa tulla loppumittauksesta ihan yhtä heikot tulokset kuin alkumittauksestakin. Mietin jo kohteen vaihtoa aikuisista lapsiin. Ainakin tulokset paranisivat, sillä tukiviittomia on käytetty lasten kanssa huomattavasti aiempaa enemmän ja lapset todella innostuivat niistä. Kolmen viikon aikana olen huomannut, miten kiinni olen työyhteisössä, etenkin lapsissa. Olen kovasti yrittänyt ottaa selvää siitä, mitä on tapahtunut perheissä minun poissaollessani vaikken ehkä palaakaan töihin ennenkuin lapset menevät kouluun. Edelleenkään ei tee vielä mieli takaisin työelämään. Silti lasten kohtalot kiinnostavat.

Pikkuveljeni kävi eilen. Kummieno otti kameran käytön taitavana muutaman jouluisen otoksen neidistä. Neiti oli kuin ammattimalli, joka katseli keimaillen kameraa ja poseerasi ties missä asennoissa. Parasta oli kuitenkin kuvausrekvisiittana käytettyjen jouluvalojen syöminen. Muutamassa otoksessa neiti näyttääkin varsin hassulta, kun valo näkyy suusta ihon läpi.

Tässä pari mielestäni onnistuneinta otosta. Jommasta kummasta tilataan sitten meidän perheen joulukortit. Kommentoikaa ihmeessä ja kertokaa kumpi kuva on parempi!