Valmistuminen lähestyy...ja sen myötä tuli ajankohtaiseksi työpaikan hakeminenkin. Päätin, etten hae mitään paikkaa, joka ei oikeasti kiinnosta minua. Sitten tuli auki paikka lähipäiväkodissa. Iso talo, ison talon edut, integroitu erityisryhmä (12 lasta, joista 5 erityistuen tarpeessa olevia), uusi tiimi, riittävästi henkilökuntaa. Hain paikkaa, kävin haastattelussa kertomassa, että en todellakaan ole vielä tulossa töihin, vaan aikaisintaan syksyllä 2010...ja kuinkas sitten kävikään??? SAIN PAIKAN! Vaikka julkisivu onkin tyynen viileä, sisällä kuohuu. Mulla on oikeasti paikka, johon "palata" hoitovapaalta. Mulla on jotain, jonka ajatukseen saan alkaa totuttautua....Ihanaa! Olen niin innoissani!

Ollaan vietetty Jeminan kanssa koko alkuviikko kahdestaan. Mies on Rotterdamissa työkeikalla ja mä olen yrittänyt kursia viimeisiä koulujuttuja kasaan ja tavata kavereita. Aika mahdoton yhtälö. Maanantaina oltiin vaan kotosalla päivä, mutta iltapäiväksi suunnistin koululle musiikkiterapiaa opiskelemaan. Jemina jäi kotiin vaarin kanssa (yleensä vien Puistolaan, mutta nyt pääsin koulusta vasta 19 ja ajattelin, että parempi jos Jemina jäisi kotiin hoitoon). Neiti oli kuitenkin ikävöinyt äitiä kotona ihan kauheasti ja vastassa oli 19.30 kotiin saapuessani tyttö, joka niiskutti itkuaan ja oli paastonnut koko poissaoloaikani. Puuro maistuikin sitten äidin syöttämänä oikein hyvin eikä nukkumaan menostakaan tarvinnut taistella.

Tiistaina mulla oli aamulla koulua ja iltapäivällä työhaastattelu. Jemina oli Puistolassa. Hain hänet kotiin iltaruoalle ja huomasin, että on ihan mahdotonta pyörittää arkea yksinään tuonikäisen kanssa. Ruoanlaitostakaan ei tule yhtään mitään. Jemina ei viihdy sekuntiakaan yksin ja kaksi kertaa olen jo keittiön työtasolta tippuvan tytön napannut ilmasta kiinni. Naapuri leikkasi juuri sormeensa veitsellä vastaavassa tilanteessa...sitä mä en haluaisi kokeilla.

Eilen oltiin sitten aamupäivä Itäkeskuksessa hoitamassa juoksevia asioita. Tänään jatketaan vielä Jumboon, tavataan ystävä lapsineen pitkästä aikaa ja syödään yhdessä ulkona. Jemina toivottavasti nukkuu rattaissa kauppakeskuksen melussakin, nimittäin ajattelin tehdä ikkunaostoksia koko päiväunien ajan ja suunnata siitä suoraan lentokentälle Miestä vastaan.

Meillä on muutamia uusia juttuja. Jemina kävelee, jopa juoksee jo huimaa vauhtia ja ulkona etenkin ympäristöä on nyt alettu tutkia ihan uusin voimin. Puistossa lääni ei enää riitä ja äiti saa hakea portitttoman alueen ulkopuolelta neitiä takaisin puistoon minuutin välein. Hiekkalaatikolla viihdytään lapioimassa hiekkaa ämpäriin sentään jonkun aikaa.  Neiti oli niiiiiin hassun näköinen eilen, kun yritti vauvauinnissakin kädellä laioida vettä ämpäriin :)

Toinen uusi juttu on uhmaaminen. Jemina tekee huomionkipeänä silloin, jos äiti ei ehdi hänen kanssaan leikkiä kaikkea mahdollista kiellettyä. Kukkamullassa sormien uittaminen on ihan ykköskiusa. Ja mitä tekee neiti kun kielletään? Katsoo äitiään silmiin ja alkaa päristellen sylkeä. Sellainen vana tippuu suusta paidalle. Ja äiti puree huultaan, ettei nauraisi. Muös heittäytymistä käytetään apuna. Syöttötuolissa, jos ei saa "tätätätätätää" (eli kaikkea muuta, mitä pöydällä on paitsi omaa ruokaa), heittäydytään pitkin pöytää makaamaan ja viskotaan kaikki, mihin yletetään lattialle. Neidin edessä pöydällä onkin sellainen metrin tyhjä varoalue, johon vain taikamuki on päässyt.

Jemina on tosi kova tyttö lukemaan kirjoja. Hän hakee koristaan kirja kerrallaan ja tuo minulle luettavaksi. Ponteva "tätätätätä" ilmoittaa, että tätä on nyt luettava. Kiivetään syliin sohvalle ja hihkutaan riemusta, kun sitä samaa "Ne kulkevat" -suosikkikirjaa luetaan jo kuudettatoista kertaa tänään. Äiti ei aina jaksaisi, mutta tietää lasten nauttivan toistosta ja lukee aina vaan.

Muuten meillä on ollut oikein mukavaa. Nyt tuntuu, että on saanut nukkua hyvin, kun Jemina nukkuu yöunet 20-07 ja herää yleensä vain pari kertaa. Nytkin kello on jo yli seitsemän ja neiti vaan nukkuu. Minä heräsin jo kuudelta, kun sain jalan suuhuni. Levoton nukkuja on hän. Ja nyt, kun neiti haetaan aamuyöstä meidän sänkyyn nukkumaan ja syömään velliä, ei enää tarvitse aamulla kuunnella itkua pinnasängystä. Aurinkoinen tuttisuu kipuaa itse alas meidän sängystä ja tulee yläkerran portille huutelemaan....

Matkakuume alkaa nostella päätään ja äitini juuri eilen muistuttikin, että lähtöön on aikaa enää vain pari viikkoa....Herra mun vereni, ja vaikka mitä hankkimatta. Tänä aamunakin eka ajatus koski pakkaamista :) Ihanaa kuitenkin lähteä Jeminan kanssa ekalle kunnon ulkomaan lomalle. Lento 08-12 vähän etukäteen pelottaa. Pitää ensinnäkin herättää toinen aamulla kesken unien ja sitten paras toiminta-aika vietetään koneessa, jossa pitäisi vielä istua suht.koht. paikoillaan. Onneksi on mummi ja vaari ylimääräisinä käsipareina auttamassa.

Nyt kuuluu heräilyn ääniä. Uusi pumpsauspäivä alkamassa. Kyllä tää kotiäiteys on niiiiiiin ihanaa <3

Aurinkoista kevätpäivää teille muillekin!

Nonna ja Jempula, 1v 1kk ja risat.