Ihana reissu takana, mutta ihanaa oli palata tänne koti-Suomeenkin. Kevät ol edennyt poissa ollessamme vehreimpään vaiheeseensa ja kukkapenkistäkin kurkisti jo toista kymmentä tulppaanin kukkaa. Lentokentälläkään ei tarvinnut enää takkia pukea.

Kaikki meni hyvin. Kun varautuu pahimpaan, pärjää kyllä. Ja loput sovelletaan...

Viime sunnuntaina siis lähdettiin. Herättiin miehen kanssa viideltä, syötiin ja pakattiin loput kamat. Herätin Jeminan kuudelta ja varttia yli lähdettiin kentälle. Jemina oli pirteä oma itsensä aikaisesta herätyksestä huolimatta.

Aamupalaa syötiin koneessa, vähän huonoin tuloksin. Jemina ei olisi halunnut istua sylissä, mutta mitään mahdollisuuksia käytävälle juoksuun ei ollut. Kärryjä kiikutettiin koko ajan edestakaisin ja Jeminan lisäksi koneessa oli 17 muutakin sylilasta...siis ihan oikeasti. Kapteeni kuulutti, että lennolla oli reilut 200 matkustajaa, kone ihan täynnä ja lisäksi yhteensä 18 sylilasta. Aika hulinaa... Katastrofin ainekset ilmassa. Vessareissun jälkeen minua odottikin yksi vessaan raahattava lisää. Takana oleva vauva oli alkanut itkeä ja Jemina hätääntynyt poissaollessani. Mies oli juuri saanut pussin alle, kun neiti oli palauttanut aamupalansa. Vaatteet menivät vaihtoon, mutta aika pienellä vaivalla selvittiin. Lentoemännät jo paniikissa katselivat, että "voi ei...toivottavasti tolla ei ole vatsatauti". Siinä sitten selviteltiin herkän oksennusrefleksin saloja jonkin aikaa.

Oksentaminen vei ilmeisesti pikkuneidin voimat, sillä hän nukahti melko pian sen jälkeen isänsä syliin. Unta riitti parisen tuntia, jonka jälkeen syötiin vähän leipää ja leikittiin sylissä. Kaikki mukaan otetut viihdyttimet todettiin totaalisen turhiksi. Parasta riemua oli isän punaviinipullolla äidin paukuttaminen :)

Ensimmäisen kylmän suihkuni sain niskaan lentokentällä. Vessakäynnin yhteydessä huomasin menkkojen alkaneen. Tulihan ne viimein, kolme viikkoa myöhässä (juu, ehdin jo negatestinkin tehdä, kun ihmettelin, mihin ne olivat jääneet, mutta ei meille taida lisäväkeä tulla ilman apuja). Kiitti vaan täti matkakumppaniksi tuppautumisesta! Ja ei kun lähimpään kiskaan side- ja tampooniostoksille...how nice!

Perille päästyä syötin Jeminalle lounasta bussissa ja Jemina nukahti jälleen. Pääsimme nukkuvan lapsen kanssa helposti hotellille ja odotellessamme hotellihuonetta nautimme näköaloista ja ensimmäisistä drinksuista (minä appelsiinimehusta) neidin nukkuessa. Jemina heräsi juuri kun oli aika lähteä katsomaan kolmiotamme.

Majoituimme ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Laskeuduimme hotellilta todella jyrkän mäen rantatielle ja valitsimme ensimmäisen lasten leikkipaikalla varustetun ravintolan (niitä siellä muuten riitti ja hyvä niin). Jeminan leikkiessä tilasimme ruoat ja söimme. Syötin Jeminalle ruokapaloja omalta lautaseltani ja purkkiruokaa. Kävimme vielä rannalla kokeilemassa meriveden lämpötilaa ennen hotellille paluuta.

Neiti nautti kovasti leikeistä rannalla. Mies joutuikin hakemaan läheisestä kaupasta pyyhkeen, kun neiti kasteli vaatteensakin :) Pääasia, että oli hauskaa!

Ensimmäinen yö hotellissa meni hyvin. Viileä ilma ja pimeä huone auttoi selvästi neitiä nukkumaan. Maanantaiaamuna heräsimme koko porukka huomattavan virkeinä. Lapsiperhematkustamisen etuna on ainakin selvästi aikainen nukkumaanmeno.

Mies kävi aamulenkillään hakemassa leipää ja suklaatäytteisiä croissantteja lähileipomosta. Olimme jo etukäteen päättäneet tehdä aamupalat itse huoneessamme.  Lähdimme kymmeneltä järjestettävään tervetuliaistilaisuuteen varttia vaille ja myöhästyimme kirkkaasti, sillä matkaa olikin luvatun 100metrin sijaan yli 2 kilometriä.

Tervetuliaistilaisuudesta jäi vähän "osta tätä, maksa tuosta" -fiilis. Retket osoittautuivat aivan tuskaisen kalliiksi ja rankoiksi pienen lapsen kanssa suoritettavaksi. Päätimme vuokrata auton kolmeksi päiväksi (3 päivää omatoimiretkiä autolla tuli halvemmaksi kuin yksi päivä bussilla ja saimme tehdä kaiken omalla aikataulullamme). Syötin tilaisuuden aikana Jeminalle purkkiruokaa ja suuntasimme lähikauppaan täydentämään varastoja.

Ei olisi pitänyt kuunnella miestä ("meinaatko sä raahata Jeminalle kaikki ruoat Suomesta?", "Luuletko sä, ettei kreikkalaiset lapset syö puuroa?" ja  "Eiköhän sielläkin oli 1-2-vuotiaita, jotka syö purkkiruokaa"). Hieman kirpaisi ostaa Scandic -marketista suomalaista Semperiä hintaan 4 euroa per purkki, kun matkalaukussa olisi hyvin ollut tilaa useammallekin purkille. Ja vielä enemmän kirpaisi, kun kyselin kaupan tätiltä puurosta ja sain vastaukseksi irvistyksen ja lauseen "se nyt ei ole ihan kauhean hyvää". Puuron sijaan tarjolla oli kuusikuisille tarkoitettuia maissijauhopohjaisia kiisseleitä (maut keksi, suklaa ja mansikka, joka ei kuitenkaan sisältänyt mansikkaa). Onneksi Jemina suostui aloittamaan aamunsa jogurtin pehmittämällä myslillä. Vähän jännitti. Purkkiruokaa löytyi kyllä 6kk sileydellä mutta ainakaan yksikään Agia Marinan kauppa ei myynyt sen vanhemmille tarkoitettuja soseita.

Maanantai-iltapäivän vietimme rannalla. Jemina nukkui päiväunet vaunuissaan auringolta suojattuna ja pääsi niiden jälkeen hetkeksi leikkimään rantaveteen. Olimme kyllä todella tarkkoja rasvauksessa. Neiti oli joko UV-suojavaatteissa tai vähintään 40 kertoimisen rasvan peitossa päästä varpaisiin.

Tiistaina lähdimme vuokra-autolla Hanian kaupunkia katsomaan. Melkein tunnin parkkipaikan etsinnän jälkeen löysimme paikan läheltä rantaa ja suuntasimme lounaalle. Jemina nukkui tullessa autossa ja hetken rattaissa, mutta valvoi sitten lopun reissun. Kävimme lounastamassa rantaravintolassa ja kiersimme Venetsialaisen sataman ja kauppahallin. Kumpikaan ei herättänyt suuria riemunkiljahduksia. Maistelimme myös paikallista jäätelöä. Etenkin hunajalla ja saksanpähkinöillä maustettu jogurttijäätelö oli meidän perheen naisten makuun.

Keskiviikkona vietettin vaarin 60-vuotispäivää. Hän sai kääretörtusta kyhäämäni kakun sänkyyn ja valita päivän ohjelman. Koska meillä oli auto lainassa suuntasimme aamiaisen ja aikaisen lounaan jälkeen saaren toiselle puolella Elafonisikseen. Kreikan malediiveiksi kutsutuille rannoille matka ei ollut helppo. Surkean kartan avulla oikean tien löytäminen oli vaikeaa ja alle sadan kilometrin matkaan tuhrautui 3 tuntia. Tie mutkitteli pitkin vuoristoa ja minulla oli täysi työ pitää sisuskalut kuosissa ja syömäni lounas vatsassa. Jeminalta se ei onnistunut ja kesken unien neiti heräsi huutamaan ja oksensi. Kolmenkymmenen asteen helteessä sitten pesimme kapean vuoristotien levikkeellä neitiä ja turvaistuinta kosteuspyyhkeillä ja mukana olleella vesilitralla. Tajusin, että tällaisille retkille pitäisi ottaa aikuisillekin varavaatteet mukaan. Jemina sai sentään puhdasta ylleen.

Elafonisis osoittautui turistikauden ulkopuolella melko vaatimattomaksi pikkukyläksi.

Ranta oli kuitenkin upea ja Jeminan into hiekkakakkujen rakentamiseen tarttui minuunkin. Kylästä löytyi kuolleelta näyttänyt ravintola, josta kuitenkin sai mitä parhainta ruokaa. Hyvin ravittuina lähdimme toista reittiä kotimatkalle.

Hyvä niin, sillä nyt matka kesti puolet vähemmän aikaa ja maisematkin olivat tosi upeat! Jemina nukahti autoon ja nukkui koko matkan. Hotellin pihassa hän heräsi vain huomaamaan ohi kulkevan kissan sanomalla "mau"...enempää ei reipas reissupaupa jaksanut.

Torstaina päätimme mennä Jeminan tahtiin. Pidimme autoilusta välipäivän ja Mies kävi Jeminan kanssa ruokaostoksilla. Minä pääsin löhöilemään altaalle. Päiväunien aikana kävimme vuorotellen lounaalla ja söin jäätelöannoksia vanhempien kanssa allasbaarissa. Iltapäivällä leikimme yhdessä hotellin leikkipaikalla ja uima-altaalla ja söimme taas rantaravintolassa.

Perjantaipäivää vietimme jälleen autoillen. Kävimme Mies kuskinamme naisporukalla Haniaa lähellä sijaitsevassa lastenvaateliikkeessä. Jemina sai kolme uutta asua ja kummipoika yhden. Jäin päiväunivahdiksi Miehen suunnatessa snorklaamaan. Mummi ja vaari lähtivät mukaan katsastamaan snorklaajan taivaaksi paikallisen miehen nimeämää paikkaa rannaltakäsin. Porukka kotiutui juuri Jeminan heräillessä ja suuntasimme pian kaupungille syömään. Löysimme hotellimme korkeudelta viihtyisän perheravintolan ja söimme yhden reissun parhaista ja edullisimmista illallisista.

Lauantaiksi Mies oli varannut itselleen koko päivän pyöräily- ja vaellusretken. Loppuporukka suuntasi tutustumaan viereiseen kaupunkiin Plataniakseen ostoksille. Rantatietä kävellessä tuli kuitenkin niin kuuma, ettei ostosten teko paljon kiehtonut ja päädyimme kadulla sijaitsevaan baariin kaljalle ja mehulle. Jemina nukkui reilun tunnin verran päikkäreitä rattaissa, mutta heräsi sitten takaisin kadulle palattuamme liikenteen meluun. Tynkäunien jälkeen suuntasimme akkaporukalla altaalle. Huomasin selkäni palaneen 50 kertoimella varustetun aurinkorasvan huolellisesta käytöstä huolimatta. Onneksi mummin hyvä Aloe Veraa sisältänyt After Sun Lotion auttoi. Illalla käytiin rantaravintolassa syömässä ja palailtiin hotellille pakkaamaan.Haaveilin Euroviisuja seuraamaan lähtemisestä, mutta uni voitti.

Sunnuntaiaamuun herättiin vasta vähän ennen kahdeksaa. Jemina söi puurot (viimeiset riisihiutaleet, mitä mukana oli) ja kävi Miehen kanssa leipomossa hakemassa suklaa croissantteja ja leipää. Söimme, pakkasimme ja jo kymmeneltä olimme luovuttaneet huoneet ja odotimme kadulla bussia hakemaan meidät lentokentälle. Bussimatkalla meillä oli täysi työ pitää Jemina hereillä. Silmät luppasivat melkein koko matkan, mutta onneksi neiti jaksoi kentälle asti. Syötimme neidin (joka jo kiljui nälkäänsä ja väsymystänsä), vaihdoimme vaipat ja astelimme koneeseen. Täsmälleen samaan aikaan, kun kone irtosi maasta, Jemina nukahti. 1,5h unta isän sylissä Peltorit päässä riitti virittämään aivot jälleen täyteen vauhtiin. Loppumatka sujuikin rusinapaketin, välipalaherkkujen ja lentoyhtiön logolla varustetun mukin viihdyttämänä. Laskun jälkeen syötin Jeminan kentällä ja suuntasimme kummienon kyydissä kotiin ja saunaan.

Nyt suunnitellaan jo seuraavaa reissua. Miehellä on ensi kuun alkupuolella 3 päivän työkeikka Amsterdamiin ja me mietimme viikonlopuksi sinne matkustamista. Katsotaan, antaako taloudellinen tilanne myöten.

Jemina nukkui tänään ensimmäistä kertaa päiväunet sisällä. Olin tosi yllättynyt kuinka helposti nukuttaminen sujui. Illaksi suuntaamme talkoisiin ja huomenna olisi tarkoitus hakea rattaat huollosta. Ohjelmaa on ihan riittävästi koko viikolle. Kampaajallekin pitäisi ehtiä ja maanantaisiin valmistujaisiin löytää sisältä suuri, mutta ulkoa pieneltä näyttävä mekko....mission impossible?

Tänään alkoi myös äidin uusi elämä. Nyt nää kilot lähtee ihan oikeesti! Pituutta 172 ja kiloja 80...Jos vaikka tänne viikottaisen raportin anto auttaisi???

Nonna ja Jempulavempula reissusta rähjääntyneinä