Kävimme tiistaina Jeminan kanssa neuvolassa. Neiti oli äidin ja kaikkien tuttujen mukaan kasvanut silmissä kesän aikana ja neuvolan täti varmisti tämän. Puolitoistavuotiaan mitoksi merkittiin

86cm, 12700g, py 49,5cm.

Nyt Jemina on palannut takaisin +1 -käydälleen 1v:nä tapahtuneen painonnousun hidastumisen jälkeen. Äitikin saa huokaista helpotuksesta, ei enää pelkoa kasvukontrolleista.

Neuvolan tädille juteltiin innokkaasti, oltiin menossa tutkimaan kaikki kaapit ja näytettiin, kuinka palapallosta opitut taidot yleistetään myös puisiin palikoihin. Hienosti sujahtivat palikat oikeisiin reikiin!

Jemina sai viimeisen erän MPR-rokotetta ja Twinrixiä. Ensimmäisen piikin osuessa reiteen kuului pieni parahdus, joka loppui heti, kun piikki irtosi lihasta ja toista pistettäessä kuului vain "tattuu". Reipas tyttö!

Koska neuvolalääkäri oli sairaana, jouduimme tekemään torstaina vielä uuden reissun. Lääkäriksi saimme ihan oikean lastenlääkärin, nuoren naisen, jonka kanssa tuntui todella miellyttävältä asioida. Jemina meni reippaasti huoneeseen sisään ja suoraan lelulaatikolle. Lääkäriä piti oikein valistaa, kun täti erehtyi nimeämään kuvakirjasta linnun, että ehei se mikään lintu ole, se on "okki" :).

Juteltiin lääkärin kanssa pitkä tovi neidin reippaasti edenneestä motorisesta kehityksestä, huonosti sujuvasta syömisestä (tai siis laiskanpuoleisesta pureskelusta) ja omaehtoisuudesta. Meillä kun huudetaan ja kiljutaan nykyään ihan joka asiasta, joka ei mene neidin mielen mukaan. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, ettei meidän ADHD-PAUPA ole mitenkään viallinen.

Neuvolakorttiin kirjattiin seuraavasti: "Motorisesti kehittynyt tyttö! Juttelee kovasti. Silmät ok. Kävelee sujuvasti. Laktoosi-intoleranssia epäilevät."

Samalla reissulla käytiin myös varaamassa ensimmäinen aika hammashoitolaan. Kuukauden kuluttua Jemina pääsee näyttämään kaikki 16 hammastaan sinne sitten.

Viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut hurjasti kehitystä. Motorisen kehityksen suurten linjojen saavuttamisen jälkeen on keskitytty hienosäätöön; etenkin kaikki pienet esineet kiinnostavat. Viinirypäleistä poistetaan kovaäänisesti muistuttaen "tikku" ja mansikoista ja karviaisista osataan ihan omin pikku nakkisormin irrottaa syötäväksi kelpaamattomat osat. Kävely on pikkuhiljaa muuntunut sujuvaksi juoksuksi, johon pitää itse lisätä tanssillisia kieppejä huimauksen tunteen saavuttamiseksi.

Jemina ei edelleenkään pidä paikoillaan istumisesta. Keinuminen on ihan out, syöttötuolissa istuminen totaalista rääkkiä. Vaunuihin valjaisiin tai auton turvaistuimeen kytketyksi joutuminen saa aikaan Houdini-tyylisiä kahlekuningatar-movementseja ja armotonta huuto-itku-potkuraivaria. Meidän perhe matkustaa siis joko välipala-aikaan tai päiväuniaikaan. Viimeisenä oljenkortena aiomme kokeilla huomenna istuimen kääntämistä kasvot menosuuntaan (tiedetään, suositus on vasta 4v:nä, mutta pakko kokeilla, nykyinen tilanne on sietämätön).

Heti kun motorinen kehitys saavutti huippunsa, alkoi sanallinen kehitys todenteolla. Kesälomareissulla opitut muumisanat saivat aikaan oikean "muumifanituksen" ja nyt niistä puhutaan koko ajan. Milloin "pappa nukkuu" ja mennään "muumimaailmaan". Yksittäisistä sanoista on alettu muodostaa kaksisanaisia lauseita. Ensimmäisenä puhuttiin "kenkä/housut/vaippa/pöpät pois", sitten "äiti auttaa" ja lopuksi suurta riemastusta herättänyt lausahdus "isi suuttuu" (mies kertoi suuttuvansa, jos Jemina riehuu sohvalla. Nyt lausetta hoetaan hiekkalaatikollakin:). "Maito/mehu loppuu" jatkuvasti, kaupasta mennään ostamaan "peta-uustoo" ja hiekkalaatikolla tehdään "kova yvä kakkua". Pikkuinen papukaija poimii jatkuvasti vanhempiensa puheista sanoja, joten viimeistään nyt on aika laittaa kirosanasensuurit piippaamaan.

Isojen tyttöjen sänkyyn siirtymisen jälkeen on siirrytty myös nukkumaan pääosin ilman tuttia. Mitään selkeää vieroitusta ei ole tehty, tutti ei ole kielletty, mutta se kaivetaan pussista (niitä ei siis loju esillä kiusaamassa) vasta kun Jemina sitä pyytää. Kahden tutittoman viikon aikana on pyydetty 3 kertaa, mikä mielestäni on aika vähän. Jos tutista päästään tällä tavalla eroon kokonaan, olen tosi tyytyväinen. Kokonaan nukutut yöt ovat kuitenkin niin harvassa ja ruokapöydässä syöminen niiiiin tuskien taivalta, että nautin edes yhdellä osa-alueella tapahtuneesta helposti tapahtuneesta kasvusta suunnattomasti.

Käytiin Jeminan kanssa viime viikolla mun vanhamma työpaikalla katselemassa löytyisikö työmotivaatiota sieltä. Ei löytynyt....ja hyvä niin. Olen onnellinen juuri nyt näin. En vaihtaisi päiviäni oman lapseni kasvua ja kehitystä seuraten yhtään mihinkään!

Pienestä kehittyvästä prinsessastaan niiin mielettömän onnellisena

Nonna