Joulukuussa, juuri ennen joulua loppui yksi aikakausi Jeminan elämästä. Viisikuisena aloitettu vauvauintiharrastus lopetettiin sopivasti kauden loppuun. Jemina olisi saanut jatkaa vielä helmikuun loppuun, mutta ajattelimme antaa vuoron jollekulle pienemmälle. Me saimme hyvät eväät jatkaa uintia ihan vaan perheen kesken.

Ihka ensimmäinen sukelluskuva Jeminasta

Jouluun valmistauduttiin leipomalla, laittamalla ruokaa, koristelemalla koti jouluiseen kuntoon sekä osallistumalla erilaisiin tapahtumiin. Kävimme katsomassa Lucia-kulkuetta keskustassa Aleksanterinkadulla. Pois lähtiessä alkoi kauhea poru. Jemina itki, kun hän olisi halunnut katsoa kulkueessa kulkeneita hevosia vielä pidempään.

Oman leikkipuiston puurojuhlissa Jemina näki elämänsä ensimmäisen joulupukin. Äiti huokaisi helpotuksesta, että oli pitänyt päänsä eikä ollut pyytänyt joulupukkia vierailulle meille kotiin. En ole koskaan nähnyt Jeminan istuvan yhtä kauan hiljaa paikoillaan. Joulupussin hän sentään uskaltautui äidin sylin turvasta ottamaan vastaan pukilta.

Äiti ja äidin pikkutonttu joulujuhlassa

 

Joulupukin lähdettyä neiti uskaltautui kuitenkin mukaan leikkimään Tonttujen jouluyötä.

Joulukuun alussa päätimme vaihtaa keittiön työtasot. Kun työtasot olivat paikoillaan, vielä kiinnittämättä, erehdyin sanomaan ääneen, miten keittiön lattia pitäisi tulevaisuudessa vaihtaa, sillä värit tasojen ja lattian välillä riitelivät. Toiveeni toteutui pikemmin kuin arvattiinkaan. Jouduimme nimittäin siirtämään jääkaappia tasojen kiinnittämiseksi ja alta paljastui vesivahinko. Kosteusmittauksen, sadan puhelinsoiton, vakuutusyhtiön kanssa riitelyn ja kuivatuksen jälkeen saimme uuden lattian vielä ennen joulua. Samalla uusimme kaikki jo kymmenen vuotta vanhat keittiökoneemme. 

Keittiö juhlakunnossa

 

Uutta keittiötä päästiin testaamaan samantien. Jeminan mielijoulupuuhaksi paljastui pipareiden leipominen ja yhdessä perheen kera valmistettiin piparkakkutalo muumitalomuoteilla.

Koristellut osaset odottavat vielä paikoilleen liimaamista

Valmis muumitalo ruokapöydällä.

 

Tänä vuonna saimme ennätysmäärän joulukortteja. Lähetimme 50 tervehdystä ja saimme varmasti ainakin yhtä monta takaisinkin. Kortit kiinnitettiin pyykkipojilla lahjanaruun ja ruokailutilan hyllyn alle. Jemina näki ne omalta ruokapaikaltaan. 

Oli erityisen mukavaa, kun tutut lapsiperheet ovat ottaneet tavakseen lähettää jouluisin kuvia lapsistaan. Monena päivänä lounas- ja päivällispöydässä käytiin keskusteluja siitä, mitä näiden perheiden kanssa oli tehty.

 

Joulukuusi haettiin perinteisesti Plantagenista. Olen mieltynyt tuuheisiin, pehmeäneulaisiin jalokuusiin, joiden neulaisia ei tarvitse koko joulua imuroida lattialta.

Kuusi koristeltiin yhdessä pikkuneidin kanssa.

 Tänä vuonna joulua vietettiin molempien perheiden kera. Aattona juhlittiin ensimmäistä kertaa meillä kotona, joulupäivänä syötiin sitten Puistolassa Jeminan mummin ja vaarin luona. 

Aattoaamu valkeni kovassa pakkasessa. Aamupalan jälkeen pakkasimme autoon Jeminan ja pulkan ja suuntasimme hautausmaalle. Kävimme viemässä kynttilät Miehen äidin, minun vaarini ja isovaarini haudoille. 

Söimme lounasta kaikessa rauhassa ja sen jälkeen Jemina kävi arkiseen tapaan päiväunille pihalle. Neidin nukkuessa Mies otti erää Playstationin kanssa ja minä valmistin vielä prinsessakääretortun jälkiruoaksi joulupöytään.

Juuri, kun Jemina alkoi heräillä jouluvieraat saapuivat.. Jouluaattona paikalla oli meidän ydinperheen lisäksi minun vanhempani, Jeminan isomummi ja Miehen veli tyttöystävineen. Olimme tehneet isomummin kanssa laatikot valmiiksi jo alkuviikosta ja ne oli säilötty mummin ja vaarin jääkaappiin Puistolaan. Vanhempani huolehtivat kinkun paistamisesta ja salaatin teosta ja Miehen veli toi kraavatut kalat (siikaa ja lohta) tullessaan. Jouluaattona ei näin ollen tarvinnut muuta kuin keittää perunat, lämmittää laatikot ja tehdä kastike kinkulle. Koko juhlaväki sai nauttia yhdessäolosta.

Jemina oli luonnollisesti se, joka sai tänäkin vuonna eniten joululahjoja. Paketeista paljastui niin Muumiaiheista palapelikirjaa kuin tietokonettakin. Erityistoiveina ollutta puista junarataa saatiin oikein sopivasti. Isomummi muisti pikkuneitiä taas ihanilla pehmeillä paketeilla. Yksi mielilahjoista oli neidin kummeilta tullut piirustusmatto, johon sai piirtää erityisillä vedellä täytettävillä kynillä. Matto on äidinkin suosikki, sillä vesikynillä piirtäminen ei vaadi sen kummempaa valvontaa. Tusseista kun tulee näkyvä jälki ainoastaan mattoon.

Itse lahjoimme perhettä melko pienieleisesti. Äidille tein Novitan Puro-langasta Revontuli-huivin, isälle teetimme toukokuun synttärilahjareissusta valokuvakirjan ja isomummi sai digitaalisen valokuvakehyksen. Veljeni tyttöystävineen sai uudet lakanat. 

Revontulihuivi. Värit eivät vain oikein pääse oikeuksiinsa

Kaikkein mukavinta aatossa oli kuitenkin illan saunonnan ja Jeminan nukkumaan menon jälkeinen aika yhdessä miehen veljen ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Pitkästä aikaa tuli nautiskeltua juustoja ja jälkiruokaviiniäkin.

Pikkuneiti ihmettelemässä mummin ja vaarin joulukuusta.

Joulupäivänä kokoonnuimme Jeminan päiväunten jälkeen Puistolaan mummin ja vaarin luo jatkamaan jouluruokien syöntiä. 

Joulupöytä on katettu. Ruoka vain puuttuu.

Jemina sai kummienoltaan vielä yhden lahjan, Eipäs-possu -kirjan. Jemina mieltyi tähän kirjaan syksyllä, kun lainasimme sen kirjastosta ja muisteli lauseita siitä vielä kauan sen palauttamisen jälkeenkin. Kirja kertoo siitä, kuinka uhmaikäinen possu huomaa vain menettävänsä tärkeitä juttuja käytöksellään. Sopii kuin nenä päähän meidän perheeseen!

Jemina lukemassa Eipäs-possu -kirjaa yhdessä isomummin kanssa.

Muumi-tietokoneen kimpussa.

Minus-koira ei kauheasti välittänyt ympärillään pyörivästä kovaäänisestä neidistä.

Toinen joulupäivä vietettiinkin sitten ihan oman perheen voimin. Käytiin pulkkamäessä ja leikittiin uusilla leluilla. Vasta joulun jälkeen huomasimme, miten vähän valokuvia tuli tänä jouluna otettua. Ehkä se (kuten tämän blogin venyneet päivtysvälitkin) kertoo vain siitä, että olemme keskittyneet todella tiiviisti yhdessäoloon. Mikäs sen mukavampaa.

 

Nonna