Tässä hän nyt sitten on...rv 19+6

Kävimme tiistaina 8.6.2010 rakenneultrassa. Heti, kun kätilö laittoi anturin vatsalleni näin vauvan sukupuolen. Oikein komeat keleksethän siellä näkyi. Kätilökin hämillään heti kyselemään, että "meinasitteko selvittää sukupuolen?" Eipä sitä enää tarvinnut paljon selvitellä. Jemina saa siis loka-marraskuun vaihteessa pikkuveljen. Kaikki rakenteet näyttivät olevan kunnossa ja vauva vastasi rv 19+2 - 19+3:a, eli siis täsmälleen ovulaatioajankohdasta laskettua LA:ta. Laskettua aikaa ei kuitenkaan käyty enää muuttamaan, vaan 27.10.2010 eräpäivällä mennään. 

Nyt päästään siis kummipojan äidin kanssa tekemään vaatevaihtarit. Heillä kun esikoinen on poika ja heinä-elokuun vaihteessa syntyvä tulokas tyttö ja meillä toisinpäin.

Puolivälin kunniaksi muistettiin ottaa ensimmäinen masukuvakin:

Tässä hieman hämärä kuva, rantapallon erottaa kyllä.

 

Heti rakenneultran jälkeen sain varattua Haikaranpesänkin. Päästään siis (tietty, jos tilaa juuri kyseisenä ajankohtana vain on) synnyttämään samaan paikkaan kuin viimeksikin. Tällä kertaa itse toimitus vaan jännittää huimasti enemmän. Toistaiseksi olen yrittänyt kieltäytyä ajattelemasta koko asiaa...

Jemina ja Mies lähtevät kohta viettämään sateista sunnuntaipäivää uimahalliin. Minä jään kirjoittamaan lopputyötä. Enää muutama viikkoa aikaa työn palautukseen. Virallisesti aikaa olisi vielä heinäkuun loppuun, mutta kun Miehellä on kerrankin kunnon kesäloma, en aio sitä käyttää koulutöihin. Suunnitelmissa on jo vaikka minkälaista neuletta...Puikot vaan viuhuu heinäkuussa kun Jemina nukkuu päikkäreitään. :)

Nyt siis kirjoittamaan...